— Nyt, kun sinun ei enää tarvitse esiintyä kirjurina eikä keropäänä, olisi ehkä parasta vaihtaa pukua, arveli hän. — Ellet halveksi käyttää minun vaatteitani, jotka ovat käyneet minulle liian pieniksi, niin pyytäisin sinua valitsemaan itsellesi puvun niistä. Tulehan katsomaan.
Hän vei Edvardin vaatesäiliöönsä, jossa oli yllin kyllin valitsemisen varaa. Edvard suostui kiitollisena ehdotukseen. Pian oli metsäpäällikkö Stonen kirjuri kuin poispuhallettu, ja hänen sijallaan seisoi nuori kaunis aatelismies.
Kun he olivat syöneet aamiaista, heittivät he hyvästi ystävällisille emännilleen, nousivat satulaan ja ratsastivat leiriin. He ratsastivat nopeasti ja tunnin kuluttua he saapuivat etuvartijain luo. He ilmoittautuivat vahtiupseerille, ja heidät vietiin kenraali Middletonin luo, joka vastaanotti Chalonerin kuin vanhan ystävän. Kuultuaan, että Edvard oli eversti Beverleyn poika, hän tervehti häntä kunnioittavasti ja ystävällisesti.
— Olen kaivannut teitä, Chaloner, sanoi kenraali. — Me kokoamme juuri ratsuväenrykmenttiä — Buckinghamin herttua tulee sen päälliköksi, mutta Masseysta tulee varsinainen johtaja. Teillä on vaikutusvaltaa tässä kreivikunnassa ja voitte siis hankkia meille monta uljasta ratsumiestä, eikö totta?
— Kenties. Missä on Derbyn jaarli?
— Täällä leirissä.
— Entä kenraali Lester?
— Hän on pahalla tuulella. Luulenpa, että häntä suututtavat monet papit, joita armeijassamme vilisee… Mutta kuninkaan pitäisi olla tähän aikaan tavattavissa. Oletteko valmiit, niin vien teidät hänen luokseen?
Sanottu ja tehty. Kenraali Middleton opasti nuoret ystävämme talolle, jonka kuningas oli ottanut asunnokseen, ja muutaman minuutin odotettuaan he pääsivät hänen majesteettinsa puheille.
He tervehtivät kunnioittavasti kuningas Kaarle Toista — maatonta kuningasta — ja kenraali Middleton lausui: — Suvaitkaa minun, teidän majesteettinne, esittää majuri Chaloner, jonka isän nimen teidän majesteettinne kyllä tuntee.