— Ettenkö tuntisi! Kuningas kääntyi ystävällisesti Chalonerin puoleen. — Tiedän, että hän oli uljas ja uskollinen mies. Olen varma siitä, että poika on perinyt hänen uljuutensa ja jalon mielensä.
Näin sanoen hän ojensi Chalonerille kätensä, jota nuori mies polvistuen suuteli.
Kenraali jatkoi:
— Ja nyt hämmästyy teidän majesteettinne varmaankin, kun esitän teille tämän nuoren miehen — eversti Beverleyn vanhimman pojan.
Kuningas hämmästyi todellakin. — Mitä kuulenkaan! huudahti hän iloisesti. — Ja minä kun luulin, että kaikki lapset olivat saaneet surmansa, silloin kun Arnwood niin häpeällisesti poltettiin. Toivotan teidät sydämellisesti tervetulleeksi armeijaan. Mitä voimme tehdä puolestanne, Beverley? Sallikaa meidän tietää se, jotta voisimme osoittaa kiitollisuuttamme isänne muistolle.
Edvard tuli syvästi liikutetuksi Kaarle-kuninkaan ystävällisistä sanoista.
— Minulla on vain yksi toivomus, hän änkytti, — saada aina olla teidän majesteettinne läheisyydessä vaaran hetkellä.
— Se oli Beverleyn arvoinen vastaus, sanoi kuningas; sitten hän kääntyi kenraali Middletonin puoleen ja sanoi:
— Pyydän teitä ottamaan nuoren Beverleyn suojaanne. Pitäkää hänestä hyvää huolta.
Molemmat nuorukaiset saivat sitten luvan poistua, mutta kenraali Middleton jäi vielä pariksi minuutiksi kuninkaan määräyksiä vastaanottamaan. Kun hän yhtyi nuorukaisiin, kertoi hän Edvardille, että kuningas oli suvainnut määrätä hänet kapteeniksi ratsuväkeen. — Chaloner, te pidätte kyllä huolta kapteeni Beverleyn univormusta ja muusta senkaltaisesta? — Kiitos. Niin, hevonenhan teillä jo on, meidän onkin oltava liikkeellä jo huomenna.