— Te käsitätte minut väärin, Edvard, minä kutsuin teitä herra Armitageksi vain osoittaakseni, että ylen kohteliaat sananne eivät minua miellytä. Mutta kas, siinä tuleekin isäni.
Herra Stone astui heidän luokseen. — Olen hakenut teitä, Edvard, olen saanut ilahduttavia uutisia Lontoosta; mutta tulkaa huoneeseeni, niin saatte kuulla.
He kulkivat kotiinpäin, ja kun he olivat saapuneet metsäpäällikön huoneeseen, sanoi tämä Edvardille:
— Nyt saatte kuulla hyviä uutisia, Edvard! Parlamentti on vihdoinkin palkinnut minua pitkästä ja uskollisesta palveluksestani. Tässä he heittävät syliini maatilan, jota jo kauan olen halunnut. Hän ojensi Edvardille kirjeen, jossa parlamentti määräsi metsäpäällikkö Stonen Arnwoodin herraskartanon omistajaksi. Kirje oli Cromwellin allekirjoittama.
Edvard kalpeni ja laski kirjeen pöydälle sanaakaan sanomatta.
— Olen ajatellut, että ratsastaisimme sitä katsomaan, te ja minä, huomenna, jatkoi herra Stone.
Edvard ei vastannut.
— Voitteko pahoin? kysyi metsäpäällikkö kummastuneena.
— Ei minua mikään vaivaa, mutta — niin, suoraan sanoen, en olisi uskonut, että te halusitte ottaa vastaan sellaista palkkaa. Ja sen lisäksi herraskartanoa, joka niin laittomasti on otettu takavarikkoon! Edvard lämpeni puhuessaan isänkodistaan.
— Laittomasti? toisti herra Stone hieman pitkään. — Minä olen päinvastoin valinnut juuri tämän maatilan, siksi ettei ole ketään elossa, jolla siihen olisi perintöoikeus. Useimmat muut maatilat ovat toisessa asemassa; Ratcliffin omaisuus esimerkiksi kuuluu oikeuden mukaan pikku Klaralle. Mutta kun minä saan Arnwoodin, en sillä loukkaa kenenkään oikeutta.