Pikku Editkin sai nyt työtä, kanat alkoivat näet munia, ja pian oli neljä kanaa hautomispuuhissa.
— Tiedättekö mitä meiltä puuttuu? sanoi Alfred eräänä päivänä. —
Lehmä.
— Voi niin, lehmä! huudahti Alice. — Minä oppisin kyllä pian lypsämään sitä.
— Kenenkähän lehmiä ne ovat, joita välistä olen nähnyt metsässä? kysyi
Alfred hetken aikaa mietittyään.
— Tuskin kenenkään, kenties kuninkaan, vastasi Jaakko. — Ne ovat metsistynyttä karjaa, joka viidestä tai kuudesta lehmästä, kuten niitä alussa oli, on kasvanut viiteenkymmeneen. Mutta ne ovat nyt niin villiytyneet, että on vaarallista lähestyä niitä.
— Minä koetan kuitenkin saada niistä yhden, sanoi Alfred.
— Siinä sinä varmasti petyt, poikani, ja ennen kaikkea varo härkiä.
— En minä härkää otakaan, vaan lehmän, joka antaa meille maitoa.
— Kuten tahdot, Alfred. Minä en pane vastaan, jos saat yhden pyydetyksi, mutta saatpa nähdä, ettei se ole niinkään helppoa.
— Minä aion kuitenkin koettaa, sanoi Alfred, ja sen enempää ei asiasta puhuttu.