Turva totteli, ja kun härkä oli noin sadan kyynärän päässä heistä, komensi Jaakko:
— Ptruu, Alfred. Ammu nyt, Edvard, tähtää lapaan.
Alfred seisautti hevosen. Edvard laukaisi, ja härkä vaipui polvilleen repien maata sarvillaan.
— Se on saanut tarpeekseen, sanoi Jaakko. — Anna mennä, Alfred.
Voimmehan sittemmin tulla katsomaan, kuinka sen laita on.
He jatkoivat nyt matkaansa ja saapuivat onnellisesti kotiin. Lehmä oli koko matkan juossut heidän jäljestään.
— Nyt, sanoi Alfred, — ajamme takapihalle ja annamme Turvan pitää huolta emästä, kunnes olemme sulkeneet portin.
— Entä sitten?
— Sitten viemme vasikan navettaan, ja kun minä huudan selvä, avaatte te portin ja päästätte lehmän sisään. Se rientää tietysti heti vasikkansa luo ja sillä aikaa kun se hommailee sen kanssa, heitämme me nuoran sen sarvien ympäri ja sidomme sen. Siinä on koko juttu.
Sanottu ja tehty. Portit avattiin rattaille ja suljettiin taas, ennenkuin lehmä ennätti päästä sisäpuolelle. Alfred huusi: — Valmis! Portti avattiin, ja lehmä pääsi sisään. Hetkinen vain, ja se seisoi sidottuna navetassa pikku vasikkansa vieressä.
— Kas niin, sanoi Alfred. — Nyt jätämme sen yksin vasikkoineen. Huomenna niitämme sille vähän tuoretta heinää. Ja sitten saamme olla kärsivällisiä ja odottaa, kunnes se kesyttyy.