Edvard olisi myöskin mielellään ottanut koiran, ja Jaakko lupasikin hankkia heille kaksi pentua. — Mutta niitä varten ei minun tarvitse lähteä kaupunkiin. Metsän tuolla puolen asuu eräs sukulaiseni — häneltä voin saada vallan mainioita pentuja, samaa hyvää lajia, kuin Turvakin.
— Saanko tulla mukaanne, Jaakko? kysyi Edvard.
— Parempi olisi, ettet tulisi, se antaisi vain aihetta kaikenlaiseen kyselyyn.
— Niin minustakin, sanoi Alfred. — Sitäpaitsi on meillä nyt yllin kyllin työtä. Muun muassa pitäisi meidän koota tammenterhoja.
— Tammenterhoja? toisti Edvard.
— Niin, sioille.
— Oh, sinä sikoinesi. Sinä et ajattele mitään muuta kuin sikoja ja lehmiä.
— Etkä sinä muuta kun peuroja ja muuta sellaista. Mutta minun mielestäni on pyy pivossa parempi kuin kymmenen metsässä, ja saatpa nähdä, että minun hommistani vielä on enemmän hyötyä kuin koko metsästä otuksineen.
— Mutta kanat ja kananpoikaset ovat minun ja Editin, sanoi Alice, — eikö totta, Jaakko? Ja ne sinä viet kaupunkiin myytäväksi ja ostat rahoilla meille uudet hameet, eikö totta?
— Kyllä, tyttöseni, vastasi Jaakko, — Alfred tyytyköön sikoihin.