— Niin, mutta emme ennen. Huomenna autan teitä tammenterhojen keräämisessä, ja ylihuomenna lähden kaupunkiin viemään Alicen kanoja.
— Ja siksi, kun te tulette kotiin, olen minä säästänyt oikein paljon kermaa, jota teidän pitää opettaa minua kirnuamaan, sanoi Alice.
— Älkää unohtako kissanpoikaani, Jaakko, pyysi pikku Edit.
— Mitä te kissalla teette? Se vain varastaa kermanne ja tappaa lintunne, sanoi Alfred. Hän oli vastikään valmistanut linnunhäkin Alicelle ja laittoi parhaillaan toista Editille.
— Minun Mirrini ei tee pahaa. Me suljemme maitohuoneen oven tarkoin ja ripustamme linnunhäkin niin korkealle, ettei Mirri siihen ylety.
— Kyllä kissastakin voi olla hyötyä. Ehkä se opettaa teitä varovaisiksi, arveli Edvard.
— Mutta kuulkaahan, sanoi Alfred, — meidän vaatteemme alkavat jo olla ikäkuluja; pian ne hajoavat yllämme. Mitenkähän saisimme rahoja uusiin vaatteisiin, Edvard?
— Tiedättekö mitä, vastasi Jaakko, — minä ostan sekä sinulle että veljellesi kaikki, mitä tarvitsette. Te maksatte sitten minulle niin pian kuin voitte.
— Kiitos, Jaakko! Se on minun mieleeni! huudahti Alfred. — Silloin pitäisi teidän ensiksikin ostaa minulle pyssy ja vaatekerta. Minäkin kävisin mielelläni metsällä, varsinkin nyt, kun saan koiran.
— Hyvä. Minä lähden siis huomenna varhain kaupunkiin. Rahapussissani on vielä jonkin verran kolikoita.