Kaikesta tästä ei vanha metsänvartija, kuten sanottu, tiennyt mitään. Hän tiesi ainoastaan, että Arnwood ennen yön tuloa oli oleva liekkien vallassa; hänen täytyi siis huolehtia siitä, että lapset ja vanha neiti pääsisivät turvaan.
Heti kun hän oli tullut kotiin ja ripustanut pyssynsä seinälle, satuloitsi hän hevosensa ja ratsasti Arnwoodiin. Kello oli kolmen vaiheilla, kun hän saapui pihalle, ja koska oltiin marraskuussa, oli pimeän tuloon vain tunti tai kaksi.
— Ottaa kai kovalle saada vanha jäykkäniskainen neiti taipumaan, sanoi Jaakko itsekseen soittaessaan ovikelloa. — Enpä totta maar luule hänen nousevan nojatuolistaan, vaikka itse vanha Nolla [Cromwellin liikanimi] omassa korkeassa persoonassaan astuisi hänen eteensä koko sotaväkensä takanaan. Saammehan nähdä — — —.
TOINEN LUKU.
Metsänvartijan majalle.
— Hyvää päivää, Benjamin! sanoi Jaakko palvelijalle, joka tuli avaamaan. — Kuules, minun täytyy heti päästä neidin puheille.
— Tuotko metsänriistaa mukanasi? Muuten en luule sinun olevan erittäin tervetullut, vastasi Benjamin.
— Riistaa en tuo, mutta minulla on tärkeitä uutisia. Lähetä siis Agata joutuun neidin luo ilmoittamaan, että minä olen täällä.
Hetkisen kuluttua seisoi Jaakko Judit-neidin huoneessa. Tämä oli noin viidenkymmenen ikäinen nainen, hyvin kankea ja jäykkä. Sen saattoi kyllä hänestä huomatakin, kun näki hänen istuvan niska suorana korkeaselkäisessä tuolissaan, jalat jakkaralla ja laihat kädet ristissä helmassa.
— Teillä on tärkeitä uutisia, kuulin minä, sanoi hän.