— Kyllä, herra! Ja jos suvaitsette, tahtoisin mielelläni antaa teille rehellisen ja suoran vastauksen.
— Puhukaa vain pelkäämättä.
— Tarkoitan, että metsänotukset ovat Kaarle-kuninkaan omaisuutta, ja hän on ainoa, jolla on määräysvalta ylitseni. Ja hän ei varmaankaan kieltäisi minua ampumasta vähän metsänriistaa kotitarpeiksi.
— Niin, se on teidän mielipiteenne, nuori ystäväni. Mutta jos joudutte kiinni, ei tuollaisista puheista ole vähintäkään hyötyä. Silloin ei mikään auta. Te saatte määrätyn rangaistuksenne ja päälle päätteeksi juuri minulta! — Mutta menkää nyt keittiöön saamaan jotain suuhunne. Oswald Patridge tulee kai pian.
Edvard kumarsi jäähyväisiksi ja lähti huoneesta. Hän hymyili tahtomattaan ajatellessaan, että hän oli tullut hakemaan kahta koiranpentua ja oli löytänyt — keropään… Mutta hän oli kuitenkin varsin ystävällinen minua kohtaan. Ja tytär! Kuinka viehättävä hän oli! Ja miten sievästi hän hymyili!… Kas niin, tässähän on keittiö — Arnwoodin perillinen lähetetään keittiöön! Entä sitten! Aika neuvon tuo, kuten Alfred sanoo… Mutta täällähän ei ole ihmissieluakaan, parasta, että menen katsomaan Kimolle jotain paikkaa. Se seisoo varmaankin ulkona ikävissään.
Sanottu ja tehty. Talli oli rakennuksen takana, ja kun hän oli taluttanut Kimon sinne ja antanut sille vähän heiniä, istuutui hän portaille takaoven edustalle.
Hän vaipui pian syviin ajatuksiin, joista sievähymyinen tyttö hänet herätti.
— Minä en tiennyt, että Jane oli poissa, sanoi hän, — ja teitä on huonosti kestitty keittiössämme, ikävä kyllä. Mutta jos tahdotte seurata minua, niin toimitan teille jotain syötävää.
— Kiitos neiti, te olette hyvin ystävällinen minulle, ja kuitenkin olen tunnustanut olevani salametsästäjä, lisäsi hän leikillisesti hymyillen.
— Niinpä kyllä, mutta tästälähtien ette kai enää harjoita salametsästystä; ja vaikkapa sitä tekisittekin ja joutuisitte kiinni, niin rukoilisin isää päästämään teidät vapaaksi, vastasi tyttö hymyillen.