— Sinä olet käyttäytynyt uljaasti, poikani, sanoi vanhus, — kenties liiankin uljaasti, mutta se osoittaa, että olet liian ylpeä ja miehekäs tyytyäksesi valheeseen. Niin kauan kuin et ase kädessä taistele kuninkaan puolesta, eivät he voi sinua rangaista, vaikka oletkin hänen puolellaan. Mutta varovainen sinun kuitenkin tulee olla, nyt kun metsä on heidän hallussaan, ja muista, että vaara ei uhkaa yksin sinua, vaan myöskin sisariasi. Minä puhun sinulle näin, rakas poikani, koska tunnen, että päiväni pian ovat luetut, ja kun minä lähden pois, tulee kuorma lepäämään sinun hartioillasi. Jumalan avulla luulen kuitenkin, että sinä ja veljesi voitte hankkia jokapäiväisen leivän teille kaikille neljälle. Jos tahdotte seurata minun neuvoani, niin harrastakaa niin paljon kuin mahdollista maanviljelystä ja ampukaa vain villikarjaa, silloin ette riko metsästyslakeja. Mutta mene nyt, poikani, ja pyydä Alice luokseni. Illalla haluaisin vielä puhella kanssasi.
Edvard oli hyvin alakuloinen nähdessään, kuinka huonoksi Jaakko oli käynyt. Alfred ja hän työskentelivät pellolla koko päivän, mutta illalla keskusteli Edvard taas kauan vanhan metsänvartijan kanssa, jolle hän nyt myöskin kertoi, että hän ja Oswald olivat päättäneet tavata toisensa seuraavana aamuna.
— Niin, Oswald on uskollinen kuin kulta, häneen voit luottaa. Arvelen muuten, että olisi kenties parasta ilmaista hänelle syntyperänne. Olen joskus itse aikonut puhua siitä hänelle, jotta ainakin yksi ihminen voisi tarvittaessa todistaa, kuka sinä olet. Sano hänelle huomenna, että minulla ei enää ole monta elonpäivää ja pyydä häntä käymään luonani. Haluaisin puhutella häntä ennen kuolemaani.
Varhain seuraavana aamuna Edvard lähti pyssy olalla kuninkaantammelle, joka oli runsaasti puolitoista mailia metsänvartijatalolta. Hän oli ottanut Turvan mukaansa ja oli ensimmäisenä yhtymäpaikalla, mutta eipä kulunut montakaan minuuttia, ennenkuin Oswaldkin saapui pyssy olalla ja koira kintereillään.
— Tervetuloa, Oswald, sanoi Edvard.
— Hyvää päivää, poikani, sanoi Oswald puristaen hänen kättään. — Ettepä usko, kuinka kovassa kuulustelussa olen ollut, siitä kun viimeksi tavattiin — ja teistä yksinomaan oli kysymys.
— Minusta?
— Niin. Ensin kuulusteli minua herra Stone. Hän tahtoi tietää minulta, olitteko todellakin vanhan Jaakon pojanpoika, kuten olitte väittänyt. Luulenpa, totta vie, että hän melkein kuvittelee teidän olevan vähintään Yorkin herttua omassa korkeassa persoonassaan. Minä en tietysti voinut sanoa hänelle enempää kuin itsekään tiesin, niin ettei hän minusta paljoakaan viisastunut. Mutta sitten alkoi pikku neiti kysellä, ja häntä ei ollut yhtä helppo tyydyttää. Viimein hän lähetti minun kauttani teille sellaiset terveiset, ettette millään muotoa ampuisi peuroja, sillä jos joudutte kiinni, täytyy hänen isänsä tehdä velvollisuutensa mukaan, ja se olisi kovin ikävä.
— Kiittäkää häntä ystävällisestä neuvosta, vastasi Edvard hymyillen, — mutta joka tapauksessa toivon tänään saavani pulskan peuran saaliikseni. Vai mitä te arvelette?
— Minä toivon samaa. Nyt saamme nähdä, kuinka taitava metsästäjä olette. Te saatte johtaa ajoa, sanoi Oswald.