Kului kokonaista kuusi viikkoa, ennenkuin Oswald tuli.
— Kuinka vanhus jaksaa? kuuluivat hänen ensimmäiset sanansa.
— Hän on kuollut. Pari päivää sen jälkeen kun viimeksi olitte täällä, hautasimme hänet.
— Rauha hänen tomulleen. Hän oli mies, jolla oli sydän oikealla paikallaan. Mutta hän oli jo vanha, ja minä arvasin kyllä, etten enää häntä näkisi… Miten on käsivarren laita?
— Oh, vastasi Edvard, — se on melkein terve. Mutta istukaa nyt, Oswald, minulla on niin paljon puhumista teille. Ensiksikin: missä olette ollut niin kauan? Miksi ette tullut niinkuin lupasitte?
— Sanonko teille mikä siihen on ollut syynä? Murha!
— Murha! toistivat Edvard ja Alfred.
— Niin tahallinen murha! Lyhyesti sanoen, he ovat mestanneet kuninkaan, mestanneet Kaarle I:n.
— Ovatko he uskaltaneet? huudahti Edvard kauhistuneena.
— Ovat. Täällä metsässä tosin saa niin vähän tietoja, mutta minä kuulin äskettäin, että kuningas oli viety Lontooseen, ja että hänet aiottiin asettaa syytteeseen ja tuomita.