— Puhutko englanninkieltä?
— Kyllä vähän.
— Kuinka sinä putosit kuoppaan?
— Ei nähdä aukkoa.
— Oletko mustalainen?
— Olen.
Vähitellen saivat Edvard ja Alfred tietää pojalta, että hän oli ollut muutamien mustalaisten seurassa, jotka joitakuita päiviä sitten olivat majoittuneet lähelle salakuoppaa. Yöllä oli poika lähtenyt virittämään satimia kaniineille ja oli paluumatkalla pudonnut kuoppaan oksapeitteen läpi. Kolme vuorokautta hän sitten oli maannut kuopassa syömättä ja juomatta. Heimolaisiaan oli hänen vaikea enää löytää, eikä hän heitä kaivannutkaan; isäänsä hän ei koskaan ollut nähnyt, mutta hänen äitinsä oli samassa parvessa, josta poika niin äkkiarvaamatta oli eksynyt.
— Haluttaisiko sinua jäädä tänne meidän luoksemme meitä auttamaan? kysyi Alfred.
Siihen poika mielellään suostui, jos he vain olisivat hänelle ystävällisiä eivätkä panisi häntä liian ankaraan työhön. — Pablo ei kelpaa raatamaan, sanoi mustalaispoika, — Pablo keittää ruokaa, pyytää lintuja ja tehdä paljon muuta.
— Hyvä, Pablo, sanoi Edvard, — me tahdomme koetella sinua, ja jos olet kiltti poika, saat hyvän kodin luonamme, mutta jos käyttäydyt huonosti, täytyy meidän ajaa sinut pois.