Edvard kertoi nyt hänelle kaikki, mitä Oswald ja hän olivat kaupungissa kokeneet. Alfred sai myös tietää, että he olivat tavanneet Benjaminin, sekä mitä he olivat päättäneet metsänriistan myynnistä.
Päivällisen syötyään Edvard ja Alfred ottivat pyssynsä seinältä; he aikoivat lähteä metsään ajamaan villikarjaa. Alfred oli edellisenä päivänä nähnyt koko lauman, ja hän oli varma siitä, etteivät ne vielä olleet lähteneet laitumeltaan, koska siinä paikassa vielä arvattavasti oli runsaasti ruohoa. — Puolen mailin päässä löydämme kyllä mitä etsimme, arveli hän. — Pohjanpuoleisilla rinteillä ei nurmi vielä ole noussut, niin että sinne ei karja siis tule.
— Meidän täytyy kai hiipiä niiden taakse? Muuten emme pääse ampumamatkan päähän? kysyi Edvard heidän kulkiessaan metsän halki.
— Tietysti me voimme tehdä niinkin, ja saamme silloin yhden kaadetuksi. Mutta pelkään pahoin, että koko joukko silloin kiitää tiehensä. Ei, jos seuraamme minun neuvoani, niin ahdistamme niitä edestäpäin. Luultavasti joudumme silloin härkien kanssa tekemisiin, mutta toiselta puolen voimme siten saada paljon suuremman saaliin.
— Hyvä, sanoi Edvard, — tehkäämme niin — nimittäin jos lähellä on puita, joihin voimme kiivetä, kun härät alkavat meitä ahdistaa.
— Siinä olet oikeassa… Mutta nyt kai pian saamme nähdä ne. Oikein!
Tuossahan on koko lauma.
Veljekset pysähtyivät ja latasivat pyssynsä, sitten he hiipivät puulta puulle karjaa kohti. Virkku, joka oli mukana, aikoi juosta elukoita vastaan, mutta Edvardin käskystä se levollisesti astui heidän jäljestään. Kun he olivat saapuneet suuren, vanhan tammen luo, noin kolmensadan askeleen päähän karjalaumasta, he taaskin pysähtyivät vakoillakseen. He saattoivat täältäkäsin lukea lauman — siihen kuului noin seitsemänkymmentä eläintä, nuoria ja vanhoja; pieniä ja suuria. Suurimmat härät olivat asettuneet nurmen reunamalle ikäänkuin voidakseen hätätilassa puolustaa muita.
— Niinkuin asiat nyt ovat, kuiskasi Edvard, — täytyy meidän ampua yksi härkä tai ei mitään, eikö totta, Alfred? Toisia emme pääse kylliksi lähelle.
— Olkoon menneeksi, täytyy kai tyytyä sitten härkään.
He hiipivät nyt vielä lähemmäksi, ja pian he olivat vain sadan askeleen päässä ulommaisista häristä.