— Kerro siitä joskus toiste, pyysi Edvard innokasta veljeään. — On jo myöhä, ja minun täytyy nousta kanojen kanssa, muista se. Ja jos minun pitää kuulla kaikkia sinun tuumiasi, en ikipäivinä pääse vuoteeseen.
Auringon noustessa olivat kaikki neljä sisarusta ja mustalaispoika jo jalkeilla. Nyt, kuten aina ennenkin, luki Edvard aamurukouksen, ja Pablo kuunteli kummastuneena. Hartaushetken päätyttyä kysyi Alfred häneltä, ymmärsikö hän, mitä he olivat tehneet.
— Enpä juuri. Arvaan, että pyysitte päivänpaistetta ja kaunista ilmaa.
— Ei, Pablo, selitti pikku Edit, — me rukoilimme Jumalaa tekemään meistä hyviä ihmisiä.
— Te ette siis olla hyviä? kysyi Pablo. — Pablo ei olla paha.
— Kyllä Pablo, kaikki ihmiset ovat syntisiä, sanoi Alice, — mutta jos rehellisesti koetamme olla hyviä, antaa Jumala meille anteeksi.
Ensi kerran kuuli nyt pikku oppimaton mustalaisparka Jumalasta puhuttavan, eikä hän siitä paljonkaan ymmärtänyt.
Alfred tarvitsi Kimoa peltotyöhön, ja Edvard lähti siis jalkaisin matkalleen. Pyssyn hän otti mukaan. Oswald oli tosin kieltänyt häntä sitä ottamasta, mutta ajatellessaan äskeistä seikkailuaan villihärkien kanssa, ei hän tahtonut lähteä aseetta. Nuorukainen astui reippaasti, koira kintereillään, tällä kertaa ei Virkku päässyt mukaan, vaan Valpas, toinen uusista pennuista. Edvardin mieli oli onnellinen ja kepeä kuten ainakin ihmisen, joka huoletonna kulkee kauniilla säällä vihriässä metsässä. Lauhkea kesätuuli hiveli hänen poskiaan ja täysin siemauksin hän hengitti raitista metsän tuoksua. Hän rakenteli tuulentupia, ajatukset karkeloivat sinne tänne huolettomina kuin kevätperhoset — hän oli niin iloinen ja toiveikas. Mutta äkkiä hän muisti, minne oli matkalla ja että hän metsäpäällikön kotona varmaankin saisi kuulla uutisia pääkaupungista ja parlamentista. Ja silloin hänen kasvonsa synkistyivät ja käsi puristui ehdottomasti nyrkkiin. — Parlamentti, mutisi hän. — Murhapolttajat! Hän muisti Arnwoodin palon ja hänen poskiansa poltti. Sitten hän taas alkoi rakentaa tuulentupia. Parlamentti ja Cromwell ovat kukistetut. Arnwood annetaan takaisin entiselle omistajalleen ja rakennetaan uudestaan. Äkkiä sukelsi Katen kuva hänen mielikuvitukseensa seisoen hänen rinnallaan, kun hän antoi käskyjä Arnwoodia rakentaville työmiehille… Mutta nyt häiritsi Valpas hänen unelmiaan, se haukkui vihaisesti ja juoksi hänen ohitseen.
Edvard loi silmänsä ylös, ja hänen katseensa kohtasi kookkaan, metsänvartijanpukuun pukeutuneen miehen, jolla oli kavalat ja vastenmieliset kasvot.
— Halloo, nuori mies! Mitä te täällä metsässä toimitatte? hän huusi ja tuli lähemmäksi virittäen pyssynsä hanaa.