— Lähimpään majataloon. Ja minun onkin kiireesti lähdettävä; sinne on pitkä matka, ja minun täytyy raahata kapineeni mukanani.
— Minä kannan ne kyllä. Odotahan, minä tulen heti paikalla.
Näin sanoen Jaakko lähti keittiöstä ja meni vanhan neidin luo. Hän koetti vielä kerran saada häntä järkiinsä; mutta hän ei tahtonut kuulla puhuttavankaan siitä, että hän jättäisi talon, vastasi vain itsepintaisesti kieltäen Jaakon hyväntahtoisiin neuvoihin.
— Mutta, armollinen neiti — — —.
— Minä en jätä tätä taloa, sen olen jo sanonut. En, vaikka se olisi täpö täynnä sotaväkeä!
— Mutta —.
— En tahdo kuulla sanaakaan enää! Menkää tiehenne, älkääkä tulko enää silmieni eteen. Lähettäkää Agata luokseni!
— Hän on mennyt menojaan, neiti. Niin on keittäjätärkin, ja kun Benjamin ratsasti pois, lähti Martta hänen mukaansa. Kun nyt minäkin menen, niin olette yksin.
— Hyvästi, Jaakko Armitage!
Vanha metsänvartija viipyi vielä.