Niin tapahtuikin. Oswald oli ensin yhtä kova kuin Pablokin. — Jääköön sinne, se lurjus! sanoi hän. — Hän on saanut ansionsa mukaan. Mutta viimein hän kuitenkin suostui lähtemään Alfredin ja parin muun metsänvartijan seurassa salakuopalle. Kun he saapuivat kuopalle, kumartui Oswald ja huusi:
— Kuka on siellä alhaalla?
— Minä Tom!
— Oletko vahingoittunut?
— Kyllä hyvin, hyvin pahasti. Pyssyni laukesi, kun putosin, ja minä sain kuulan jalkaani, oi, kuinka siitä on vuotanut verta.
Hetken aikaa ponnisteltuaan onnistui heidän saada mies kuopasta ylös; he sitoivat nenäliinan hänen säärensä ympäri estääkseen verenvuotoa, ja antoivat hänelle vettä. Tom virkistyikin tästä koko lailla, mutta kävellä hän ei jaksanut, ei millään muotoa. Mikä siis nyt neuvoksi?
— Jos minä saan määrätä, niin ratkaisemme sen asian helposti, virkkoi Alfred vieden Oswaldin hiukan syrjään. — Ei käy laatuun, että nämä molemmat metsänvartijat saavat tietää, missä minä asun. Jättäkäämme siis heidät haavoitetun luo, siksi aikaa kun te ja minä menemme kotiin noutamaan kärryjä; samalla voimme ottaa vähän leipää väellenne. Sitten viemme Tomin kärryillä kotiin teidän luoksenne, ja ennen päivän koittoa olemme minä ja Kimo taas kotona.
Oswald ja Alfred eivät viipyneet kauan matkalla. Alfred ratsasti Kimolla, ja vanha metsänvartija astui hevosen rinnalla. Sillä aikaa kun Kimo söi, ennättivät Oswald ja molemmat veljet keskustella päivän kirjavista tapahtumista. Metsävouti arveli, että metsäpäällikkö Stone heti ajaa Tomin palveluksestaan saatuaan tietää asiasta. Mutta siitä ei Edvard pitänyt.
— Hän voi tuottaa paljoa enemmän pahaa, jos hänet ajetaan paikasta, kuin nyt, ollessaan teidän silmäinne alla, sanoi hän. — Saammepa nähdä, miten hän esittää asian.
— Kas, siinähän on mustalaispoikanne, lausui Oswald hiukan myöhemmin nähdessään Pablon. — Hänellä on oikeastaan hauskat kasvot; mutta, jatkoi hän matalalla äänellä, — mustalaiset ovat omituista väkeä, älkää luottako häneen liiaksi, ennenkuin olette koettaneet häntä. He ovat helposti vihaan syttyviä, mutta jos kohtelette häntä hyvin, kiintyy hän teihin syvästi. Te voitte saada hänestä iloa, mutta myöskin surua — aina sen mukaan, miten häntä kohtelette. Ennen kaikkea, älkää lyökö häntä. Kuri on vain pahaksi.