— Sinä tulet kuin kutsuttu, Alfred, sanoi hän, — minä, näetkös, olen hankkinut vähän ruoanlisäystä Alicen varastohuoneeseen. Otin pyssyni ja kuljin sitä tietä, jota tiesin sinun tulevan ja matkalla ammuin nuoren kauriin. En tosin aikonut metsästää, mutta hyvä saalis tämä oli, sillä ruokatavaramme alkavat olla vähissä.
Alfredin avulla nosti Edvard kauriin kärryihin, jonka jälkeen he jatkoivat matkaa kotiin. Tiellä kertoi Alfred matkastansa ja ehdotti Edvardille, että hän jäisi kotiin pariksi päiväksi uutta aitaa tekemään. Tähän Edvard mielellään suostui ja kun he olivat tulleet kotiin ja syöneet aamiaista, ottivat he kirveensä ja menivät kaatamaan mäntyjä, joita Alfred aikoi käyttää rakennustarpeiksi.
NELJÄSTOISTA LUKU.
Uusi kuningas.
— No, Alfred, mitä sinä nyt oikeastaan aiot toimittaa? kysyi Edvard, kun he olivat saapuneet puiden kaatopaikalle.
— Niin, näetkös, minä olen merkinnyt noin kolme tynnyrinalaa maata, joka on yhdessä rivissä puutarhan kanssa ja aivan puhdas puista. Tämän paikan ympärille aion rakentaa paaluaidan niistä puista, joita nyt alamme kaataa, sittemmin luon maapenkereen paalutuksen sisäpuolelle ja istutan siihen pensasaidan. Tiedän missä kasvaa orapihlajia tuhansittain, ja ne aion kaivaa maasta aikaisin ensi keväänä ja istuttaa, kun olen saanut multapenkereen valmiiksi. Kun aidattu ala sitten päälle päätteeksi vielä vahvasti lannoitetaan, tulee siitä mainio laidunmaa lehmille, vasikoille ja vanhalle Kimolle.
— Niin, niin, sinä saatat kyllä olla oikeassa, tuuma on kerrassaan mainio. Mutta kas, tuossa tulee Pablo.
— Ei hän ainakaan tule työtä tekemään, tuumasi Alfred. — Mutta häntä huvittaa ehkä nähdä puuhaamme. Muutoin luulen, että saan hänet narratuksi työhönkin. Arvaapas kuinka… Minä, näetkös, aion puhua hänelle niinkuin pitäisin häntä kerrassaan kelpaamattomana pienimpäänkin työhön. Luulenpa melkein, että se kiihottaa häntä käymään käsiksi. Ja kun hän sitten on saanut työnsä valmiiksi, aion kehua häntä vallan kauheasti ja olla kovin kummastunut.
— Tuumasi ei ole hullumpi. Kunpa hän vain ei olisi liian veltto.
— Hän ei oikeastaan ole veltto, hän on vain niin tottumaton tekemään työtä, ja sitä hänen täytyy oppia. Kas niin, toimeen! huudahti Alfred, riisui takin yltään ja tarttui kirveeseen. Edvard seurasi hänen esimerkkiään. Sitten he ryhtyivät työhön, ja vasta kaadettuaan puoli tusinaa pitkiä kapeita puita, jotka paraiten soveltuivat laudoiksi, lepäsivät he hetken aikaa.