Alfred väitti kyllä täyttävänsä lupauksensa ja sanoi heti rupeavansa kaivamaan lammikkoa ankoille. Mutta palkaksi siitä täytyi Editin auttaa häntä sipulipenkereen puhdistamisessa, ja siihen Edit suostuikin.
Seuraavana aamuna Edvard lähti jo varhain matkalle pyssy olalla Pablon ja Turvan seurassa. He suuntasivat kulkunsa Oswaldin asunnolle päin ja puhelivat vilkkaasti. Pablo kertoi Edvardille entisistä vaiheistaan, ja Edvard huomasi, että pienen mustalaispojan mieli oli vielä puhdas ja turmeltumaton, vaikka hän olikin elänyt huonossa seurassa. Mutta kesken puhettaan Pablo äkkiä nosti sormen suulleen, tarttui Turvaa niskaan ja viittasi pienelle kummulle. Tarkemmin katsoessaan huomasi Edvard mitä mustalaispojan terävä silmä oli keksinyt, kummun takaa näkyi kaksi lehmänsarvea. Edvard viritti pyssynsä hanan ja hiipi lähemmäksi, kunnes hän oli niin likellä, että hyvästi saattoi tähdätä. Laukaus — ja eläin kaatui maahan, Turva päästettiin nyt irti, ja se syöksyi heti lehmän luo. Edvard ja Pablo riensivät sen perästä. Silloin he huomasivat, että ammutun lehmän vieressä seisoi vasikka, joka oli noin kahden viikon vanha. He seisoivat siinä neuvottomina tietämättä mitä tehdä. Viimein sanoi Edvard:
— Meillä ei ole nyt aikaa viipyä, Pablo, vaikka Alfred kyllä mielellään ottaisi vasikan. Toivokaamme, että se pysyy emän luona, kunnes palaamme.
He astuivat sitten edelleen ilman muita seikkailuja, ja saapuivat päivällisaikaan Oswaldin asunnolle. Hän ei ollut kotona, mutta hänen vaimonsa lähti noutamaan häntä metsäpäällikön talosta.
Neljännestunnin kuluttua palasivat vaimo ja Oswald.
— Tervetuloa, Edvard, sanoi metsävouti ojentaen kätensä nuorukaiselle. — Olin metsäpäällikön luona ja hän kysyi taas kovasti sinusta. Minä kerroin hänelle Tomin käytöksestä sinua kohtaan, ja hän oli hirveän suuttunut tuohon lurjukseen. "Mitä sanoo Tom itse seikkailustaan?" kysyi hän minulta. "Oh", vastasin minä, "hän luulottelee, että hän muka ajoi takaa peuraa ja putosi yhtäkkiä kuoppaan, jota hän ei huomannut pimeässä".
— Viisaasti keksitty! huudahti Edvard. — Uskoiko metsäpäällikkö hänen juttuaan?
— Herra Stone ei tietysti uskonut sanaakaan koko sepityksestä, sanoi metsävouti. — Mutta tosiaan… olinpa vallan unohtaa. Metsäpäällikkö tahtoi välttämättä tietää, missä asut. Hän haluaa tavata sinua ja kysyi, enkö voisi opastaa häntä sinun luoksesi.
— Ja mitä sinä vastasit?
— Minä sanoin, että sinä asut kovin kaukana, ja että minä olen ollut niin harvoin luonanne, etten ole oikein varma tiestä. Mutta metsäpäällikön tytär tahtoisi myöskin mielellään käydä tervehtimässä sinua ja sisariasi.