— Pelkäänpä, ettemme voi heitä estää, Oswald. Metsäpäälliköllä on sananvalta tässä metsässä, ja minun täytyy mukaantua. Kunpa hän vain ei rupeaisi epäilemään asian oikeaa laitaa.
— Älkää tehkö mitään valmistuksia hänen tuloaan varten, sanoi Oswald.
— Ei suinkaan, vastasi Edvard, — on aivan yhdentekevää, vaikka hän yllättäisikin meidät kotiaskareissamme.
— Päinvastoin on se vain eduksenne, vastasi Oswald. — Sitä pikemmin häviävät hänen epäluulonsa, jos sisaresi esimerkiksi pesevät vaatteita ja sinä ja Alfred ajatte lantaa pellolle.
— Mitä uutta Lontoosta? kysyi Edvard.
— Minä en tiedä mitään, mutta Janella kai on koko pussillinen uutisia.
Syö sinä täällä päivällistä, niin minä sillä välin menen keittiöön
Janen puheille. Vähän ajan kuluttua palasi Oswald takaisin.
Jane toi sitten ruokaa sekä Edvardille että Pablolle. Heidän syödessään ehdotti Pablo, että hän vielä samana päivänä palaisi kotiin kertomaan Alfredille pikku vasikasta. Ja vahvan aterian syötyään Pablo lähtikin matkaan. Edvard käski hänen sanoa Alfredille, että hän seuraavana aamuna kello yhdeksän aikana ajaisi kummun luo, jossa kaadettu lehmä oli.
Vähän ajan kuluttua tuli Oswald.
— Onko poika mennyt? kysyi hän.
— On, vastasi Edvard ja kertoi samalla lehmästä ja vasikasta.