— Nyt tanssin minä — sanoi Olli ja otti Katrinaa vyötäröiltä.
Mutta Olli oli hintelo eikä hänen jaloissaan ollut mitään jäntevyyttä.
Gert rupesi nauramaan niin, että koko hänen ruumiinsa vapisi. Hän nauroi ei niin paljo tuon aviomiehen tanssille kuin sille ajatukselle, kuinka hän tulisi peijaamaan Ollia. Ja kun Olli oli lopettanut tanssin, meni Gert hänen luokseen ja löi hänelle kättä oikein reilusti, niin että Ollin polvet aivan horjahtivat, ja sitten sanoi hän, kasvot hyvää tuulta hehkuvina ja äänessä mitä toverillisin sointu:
— Minä olen aina ollut vihainen sinulle, Olli, Mutta ei maksa olla häijynä ja pahaa tahtovana, kuules, jos tahdot kuten minä, niin juomme lasin yhdessä ja tulemme hyviksi ystäviksi.
Olli tuli oikein hämmästyneeksi ja iloiseksi muutoksesta. Gert, jota hän niin oli pelännyt!
Ja niin he joivat, ja Gert nauroi hänelle vasten silmiä ja taputteli olkapäille sekä kutsui häntä:
— Minun rakas Ollini!
Ja kaikki muut jotka tämän näkivät, olivat tyytyväisiä tähän ystävyyteen ja sanoivat toisilleen:
— Niin hyvä mies, niin siivo mies!
Matka Lysekiliin.