Reppuri oli tullut saarelle ja tehnyt siellä tuttavuutta kahden kivenhakkaajan kanssa. Tuttavuus tehtiin kauppias Abrahamssonin peräkamarissa, jossa he ottivat aimo naukkuja.
Abrahamsson oli puijannut reppurilta halvalla muutamia pääliinoja, ja siksi oli hän niin antelias. Ja kivenhakkaajille oli tuo vaeltava Judas myönyt nuuskarasian ja linkkuveitsen.
Nyt asetti reppuri silmälasit paikoilleen nenälleen — hänellä olivat ne aina nenällä, sillä niitä tarvittiin tarkastaessa saatuja rahoja — sanoi hän »ei voi tietää, jos ne olivat vääriä näinä aikoina.» Tämä lausunto oli kerran saanut muutaman ostajan vastaamaan:
— No, eikö silmälaseja tarvita teidän tavaroitanne tarkasteltaessa?
Reppuri sanoi nyt seuralaisilleen:
— Minun pitäisi lähteä Lysekiliin kaupan tekoon.
— Heikkari, sinnehän meidänkin pitää — sanoi toinen kivenhakkaaja. —
Tehän voitte seurata mukana.
— Olkoon menneeksi! Ja kippis!
— Ei, jei, älkäähän lähtekö nyt. Nuppinne eivät ole selvät — arveli
Abrahamsson.
— Äh, kuulkaahan sitä!