— Niin, meillä ei ole mitään kiirettä, ei toki — oli toisenkin ajatus. — Jos emme ehdi alttaripalvelukseen, joudumme kuitenkin saarnaan. Ja sehän se onkin tärkeintä.
He tahtoivat niin kauvan kuin suinkin mahdollista istua vastapäätä poikaa ja katsella häntä.
Tämä olisi niin mielellään nauranut heille, mutta hän siirsi mälliä hiukan syrjemmäksi suupieleen ja vannoi pysyvänsä vakavana.
— Kuinka vanha hän on? — kysyi toinen.
— Kaksikymmentä vuotta — vastasi poika.
— Ooh, sellainen ikä, rakas ystävä.
— Kohta hän varmaankin alkaa ajatella jotakin tyttöä? —
— Kyllä, jotakin tyttöä.
Poika katsoi tuimasti puhujaan. Jos tämä olisi osannut punastua, olisi hän tehnyt sen nyt.
— Hänellä on varmaankin äiti? — kysyi toinen neiti.