— Tietysti.
— Ah, kuinka onnellinen äiti!
— Äh, äiti minulle aina riitelee. Minä en tee — sanoo hän — mitään muuta kuin soudan vanhoja mampselleja.
— Ha, ha, niin hauskaa! — nauroivat he ja hyppivät. — Kuinka hän on hauska ja sukkela!
He tulivat toiselle rannalle ja menivät kirkkoon. Poika meni parvekkeelle. Molemmat neidit olisivat ehdottomasti tahtoneet myös istua siellä. Mutta kun siellä oli täyttä, täytyi heidän istua alhaalle. Tämä heitä suututti niin, että he vaikenivat.
Nyt jos koskaan toivoivat he, että heillä olisi ollut silmät selässäkin. He kääntyivät parvekkeelle päin niin usein kuin ilkesivät. Heidän penkissään kävi sellainen kuhina, että naapurit pitivät heidän vieressään istumista vaarallisena. Ja mitä pappi puhui, sitä he eivät kuulleet, — ainoastaan sen, kuinka poika lauloi virttä parvekkeella. Itse istuivat he virsikirjat kädessä ylös alaisin…
Kun jumalanpalvelus oli päättynyt ja he olivat kotimatkalla, sanoi poika:
— Tuo pappi saarnaa hyvin.
— Ah. niin — huokasi toinen — sehän oli taivaallisesta rakkaudesta.
— E-oho — väänsi poika — hänhän puhui helvetistä.