Niin tuli hän kauppapuotiin. Siellä seisoi Eriksson kuten tavallista kauppapöydän takana.
— Mitä pitäisi olla tänä päivänä?
— Oh, hiukan sokeria ja kahvia pitäisi viedä eukolle.
Hän sai.
Mutta sentähden ei hän ollut sinne tullut. Vaan häntä halutti niin kovasti saada puhua tuosta puukkosahajutusta, että, hänen täytyi tavata joku ihminen. Hän vain ei tiennyt, kuinka saisi sen niin esille, ettei se näyttäisi liian tärkeältä. Mutta silloin näki hän vasaroita ja viiloja ja sahoja riippuvan puodin katossa. Ja silloin sanoi hän:
— Nuo ovat varmaankin hyviä kaluja, nuo.
— Tahtooko Hans sellaisen?
— Kyllähän minä, tarvitsisin. Olen juuri kadottanut puukkosahani.
Ja niin pääsi koko juttu vauhtiinsa.
— Minä voin käydä vaikka ehtoollisella siitä, että Ernst on sen varastanut — lopetti hän.