— Saanko minä ostaa tämän?
— Mitä sinä sillä teet? Oletko rahainkerääjä?
— Voisihan tuota tarvita.
— Et suinkaan aikone mennä nimismiehen luo?
— Sitä minä en ole sanonut.
— Sinä näytät niin ilkeältä. Sinä tahdot pahaa Ernstille. Ei, minä pidän rahan. Se ei koskaan lähde minulta.
— Kaksi kruunua ja kaksikymmentä viisi äyriä? — ehdotti Hans.
— Ei-e, minä en myö sitä. Se olisi synti Ernstin takia.
— Ja kuitenkin on Eriksson puhunut kaikki. Oli jonkinlaista vahingon iloa Hans'in kasvoilla.
— Saakeli! Kuinka tuhma olin! Mutta se tuli niin arvaamattomasti. Mutta jumaliste, minä kadun sitä nyt. Ottaessani rahan itselleni, enkö sitä tee?