— Kiitos, Gert — sanoi Olli ja koetteli hymyillä.
— Niin, oikeastaan se ei ollut sinulle — vastasi Gert. Ja niin tyhjensi hän viinalasin pohjaan saakka.
— Eikö teillä tule täällä tanssiakin? — tähysteli hän ympärilleen.
— Tietysti tulee — arveli Ollin isä. — Ja kun nyt olemme ravitut, niin voimme alkaa.
Pöytä kannettiin pois, soittaja viritti viulunsa ja alkoi sitä vingutella.
— Kai sitä minäkin sitten saan tanssia morsiamen kanssa? — kysyi Gert.
— Mitä sanoo Olli siihen?
— Saathan sinä — vastasi Olli vapisevin polvin, vaikkakin koetti näyttää tyyneltä.
— Tahdotko sinä tanssia minun kanssani, Katrina?
— Hyviä ystäviä olemme me aina olleet — sanoi Katrina.
Silloin otti Gert Katrinan vyötäröistä. Ja siinä syntyi sellainen tanssi ruohikolla, että mättäät pölisivät. Sellaista tanssia ei kukaan ollut koskaan nähnyt. Hän kieputteli Katrinaa, niin että tämä aivan nauroi ja kuiskasi: