— No, mutta Gert!
Hän riippui Gertin käsivarsissa kuin tahdoton olento. Ja Gert hehkui ruoasta, paloviinasta ja rakkaudesta, ja hänen silmänsä olivat hurjan tuliset.
— Sinä tanssit kauniisti — kuiskasi Katrina.
Ja he tanssivat niin alle omenapuiden, jotka upeilivat vähän loitommalla valkeissa, auringon valaisemissa kukissaan.
Ja siellä silitteli Gert Katrinaa, niin että tämä aivan kiemurtelihe. Näytti kuitenkin siltä, ettei hän niinkään vastenmielisesti tahtonut suudelmaa. Ja niin Gert silitteli häntä vielä kerran.
— Oh, sentään, kuinka paljon minä sinusta pidän — läähätti Gert.
— Gert, Gert!…
— Miten hitolla voit sinä ottaa Ollin?
— Gert!
Katrina näytti niin kovin onnettomalta ja käänsi silmänsä pois Gertistä.