Mutta samassa näki hän minut, laski kätensä ja meni tiehensä. Mutta hän oli vielä aivan harmaa.
Ja meidän välimme oli pitkän aikaa niin tuskallinen. Ja kylä tietysti siitä puheli. Ja totta tosiaan saimme me tietää, että emme enään ollet kaksosia. Mutta kuka tulisi kaksikoukuksi Lotan kanssa, siitä oli kerrassaan mahdoton saada selvää. Sillä kuinka nyt olikaan, kumpikaan meistä ei tahtonut mennä naimisiin hänen kanssaan. Me ajattelimme tietysti kumpikin, että tästä tällaisesta piti tulla jokin loppu.
Mutta sitten tuli se kerta kuin me olimme yhdessä kalastamassa ja silloin oli kova luodetuuli ja silloin hukkui hän. Ja herra avita, kuinka kuumalta minun ruumiissani tuntui — sillä nythän minä voin ottaa Lotan tekemättä mitään pahaa veljelleni. Hänhän oli kuitenkin kuollut.
— No, teittekö sen?
— En, nähkääs, sitä minä en tehnyt. Sillä minä sain kuulla, että ihmiset olivat sanoneet minun purjehtiessa hukuttaneen veljeni. Mutta se oli ijankaikkinen valhe! Ja todistaakseni sen, en minä ottanut Lottaa. Sillä joskaan minun veljeni ei koskaan ollut pitänyt niin paljo samasta tytöstä kuin minä, en minä kuitenkaan olisi voinut tehdä hänelle mitään pahaa. Muistakaa se!
— Hyvänen aika, eihän sitä kukaan ole sanonutkaan.
— Kyllä, niin ne silloin sanoivat. Ja sitä minä en voi heille koskaan anteeksi antaa. Mutta ennenkuin minä otan Lotan, otan minä liikkaavan Marketan, joka minua ajelee. Hän on ruma kuin paholainen, mutta se ei tee mitään!
Mutta silloin piti laivurinkin ruorissa nauraa.
— Laske keulapurje!
Ja Ninus rientää keulapurjetta laskemaan.