Nyt oli hänen vuoronsa esitellä jotakin. Hän arveli, että menisimme lypsyä katsomaan. Sen me teimmekin.
Kumpikin lehmänsä ääressä istuivat raintoineen palleillaan muonarengin vaimo ja piika. He puristelivat lehmäin ruumeneita, niin että kaunis valkoinen maito juosta siritti.
He eivät puhuneet sanaakaan toisilleen. Luulin pian huomaavani syyn. Joka kerta kuin renki kulki heinäsylyys sylissä sivuitse, katseli piika häneen lempeästi. Vaimo oli tietysti huomannut tämän ja siksi oli hän niin kostomietteissään…
Silloin huudahti Elin:
— Minä tahdon oppia lypsämään!
— Voi tuota neitiä! — arveli piika.
Mutta hän sai tahtonsa täytetyksi. Se huvitti häntä monta päivää. Hän oli oikein ylpeä sentähden, että taisi lypsää.
Minusta näytti hän sievältä istuessaan pallilla lehmän ääressä ja nänniä näpliessään.
Minä olisin maalannut hänet — jos olisin osannut…
— Äiti oli ottanut Raamatun, josta luki ääneen isälle. Mutta isä istui ja odotteli kokonaista vuosikertaa »Matti Meikäläistä.» Jos sen taas piti olla raamattua, niin silloin kertomus Susannasta.