«Paljoa parempi olisi, jos menisit maata ja kiltisti lukisit iltarukouksesi, kuin toimittaisit semmoisen rovion. Oliko sinulla hauskaa maaherran luona?»
«Tahdot sotkea asian! Katso minuun, Elise; olet kalpea, valtasuonesi tykyttää! Lukea iltarukoukseniko? Minun tekisi mieleni lukea sinulle lakia, minun juuri. Onko järjellistä ja ymmärtäväistä valvoa noin, tulla kalpeaksi ja uupuneen näköiseksi sen vuoksi, että kirjoitat jotakin, joka ei kelpaa mihinkään? Oikeinpa suutun, että voit olla niin hupakko ja lapsellinen. Mitä hyödyttää matkustaa kylpylaitoksiin, kysyä neuvoa lääkäreiltä idästä ja lännestä, puuhata ja ahkeroida terveyden säilyttämiseksi tai takaisin voittamiseksi, kun teet kaiken voitavasi turmellaksesi sen!»
«Ernst, älä ole noin totinen! Älä katsele minuun noin ankarasti tänä iltana, Ernst; ei tänä iltana!»
«Niin», lausui laamanni äkkiä leppyneenä, «siitä syystä että tänä päivänä kolmekymmentäkaksi vuotta sitten synnyit maailmaan, luulet itselläsi olevan oikeuden olla oikein lapsellinen.»
«Anna sen sitten mennä lapsellisuuden laskuun!» lausui hymyillen Elise, vaikka kyynel kimelsi silmänurkassa.
«Anna mennä, anna mennä! Niin kyllä luulen, kaiken pitää mennä umpimähkään, kunnes menee päin mäntyyn! Minun tekisi mieleni sitoa tukkuun kaiken maailman romaanit ja romaaninkirjoittajat ja sitten hävittää ne. Ennen ei maailma tule järkeväksi etkä sinäkään. Muuten on hyvä, että tapasin sinut hereillä, sillä muuten olisin herättänyt sinut, ainoastaan näyttääkseni sinulle, ettet voi salata minulta mitään, et edes sitä, kuinka vanhaksi tulet. Tästä saat nyt rangaistuksen häijystä salaamisaikeestasi.»
«Ah! Walter Scottin romaanit! Ja vieläpä korupainoksena! Kiitos! Kiitos, hyvä, paras Ernst kulta! Mutta sinäpä oivallinen lainsäätäjä, sinä! Yllytät siihen mitä juuri moitit.»
»Lupaa minulle ainoastaan olla yöllä lukematta tahi kirjoittamatta romaaneja! Muistele miten monelle terveytesi on kallis. Luuletko minun niin suuttuneen, ellet olisi minulle niin rakas? Etkö sitä käsitä? Parin vuoden perästä, Elise, kun lapset ovat kasvaneet suuremmiksi ja sinä olet vahvistunut, huvitellaan kesällä oikein runsain määrin ja tehdään tuo ennen aiottu Norjan matka. Sinun pitää saada hengittää raitista tunturi-ilmaa, nähdä ihanat laaksot ja meri – se tekee sinulle enemmän hyvää kuin kaiken maailman kylpymatkat! Mutta tule nyt, mennään katsomaan lapsia; emmehän me herätä heitä; minulla on sitä paitsi vapaaherrattaren antamia konvehteja kunkin päänaluselle pantavaksi. Tuossa on sinulle renettiomena!»
Puolisot menivät lastenkamariin, jossa vanha, uskollinen suomalainen palvelija Pirkko makasi lohikäärmeen tavoin vartioiden aarteitaan. Lapset nukkuivat kuin – lapset. Laamanni silitti pojan kaunista kähäräpäätä ja kutakin pientä tyttöstään hän suuteli rusoposkelle. Sitten vanhemmat menivät jälleen huoneesensa. Elise meni nukkumaan; hänen miehensä istuutui kirjoituspöytänsä ääreen, mutta siten että samalla oli hänelle valonvarjostimena. Hänen kynänsä hiljainen rapiseminen ikäänkuin tuuditti Eliseä uneen; kellon lyödessä kaksi hän heräsi ja silloin hänen miehensä vielä kirjoitti. Harvat soivat itselleen niin vähän lepoa kuin Ernst Frank.