«Pyydä minulta kaikkea muuta paitsi sitä, Eeva. Minun täytyy kieltäytyä, ja juuri sen tähden että niin syvästi rakastan teitä. Tuo mies ei todellakaan teitä ansaitse; hän ei ole teidän arvoi...»
«Ei pahaa sanaakaan hänestä! Minä tunnen hänet paremmin kuin te kaikki yhteensä; – minä yksin tunnen hänet; mutta te kaikki olette hänen vihamiehiään ja onneni vastustajia. Vielä kerran rukoilen teitä, rukoilen teitä kyynelissä! Niin paljonko siis tässä pyydän teiltä? Hyväntekijäni, ystäväni, ettekö tahdo täyttää Eevanne tahtoa?»
«Antakaa minun puhutella isäänne!»
«Tästäkö? Ei ei! Mahdotonta!»
«Siinä tapauksessa, Eeva, täytyy minun kieltää! Minua pahoittaa enemmän kuin voin selittääkään, että minun täytyy kieltää teiltä jotakin tässä maailmassa. Mutta tässä asiassa en tahdo tahrata kättäni, en tahdo tulla onnettomuutenne välikappaleeksi. Hyvästi!»
«Seisahtukaa! Viipykää! Kuunnelkaa minua vielä! Mitä te minun puolestani pelkäätte?»
«Kaikkea! R***n kaltaisen miehen vallassa.»
«Te arvostelette häntä väärin ja te arvostelette minuakin väärin.»
«Minä päinvastoin tunnen hänet ja tunnen teidät, Eeva, ja sen vuoksi menen ennen vaikka tuleen kuin kuljetan kirjeitä teidän välillänne. Siinä viimeinen sanani!»
«Te ette tahdo! Te ette rakasta minua eikä minulla enää ole ainoatakaan ystävää!»