«Oh, kummallista! Mainiota! Kuulumatonta!»

«Niin eikö? Siinä vaate, joka kestää koko ijän. Mikä kaunis kaulus sinulla on, Eeva! Luulenpa tosiaankin että Eeva on tullut vieläkin kauniimmaksi; sinä olit ja olet perheen ruusu, Eeva! Olet ihan nuorennäköinen ja olet lihonnut! Siitä en ainakaan minä voi kerskailla; mutta ei tule lihavaksi kun on kahdeksan poikaa, joiden edestä pitää puuhata. Ajatelkaa siskot, että minä Tukholmassa lähtömme edellisellä viikolla leikkasin satakuusi paitaa! Toivon saavani vähäsen ompeluapua täältä kotoa. Katsokaa! Tämä sormi on vallan kova ja pahkuinen siitä. Herra siunatkoon poikia! Vaivaa heistä kyllä on! Mutta sanokaa, kuinka on äidin laita? Minulle olette aina kirjoittaneet hänen olevan paranemaan päin ja kuitenkin hän on käynyt niin kovin huonoksi! Oikein surettaa häntä katsella. Mitä sanoo assessori?»

«Oi», sanoi Gabrielle vilkkaasti, «hän sanoo äidin kyllä paranevan; eikä varmaankaan ole mitään vaaraa. Hän voimistuu päivä päivältä.»

Eeva ei näyttänyt yhtä toivehikkaalta kuin Gabrielle ja hänen silmänsä kiilsivät kun hän lausui: «kunhan vaan syksy ja talvi onnellisesti kuluisivat, niin toivomme kevään...»

«Ja arvatkaapas mitä minä olen tuuminut?» keskeytti Louise vilkkaasti. «Hänen pitää tulla tänne meidän luoksemme asumaan kevätpuolella maitoparannukselle! Tämä huone, joka antaa kauniisen koivikkoon päin tulee hänen asuinhuoneeksensa; täällä hän voi hengittää maalaisilmaa, ihailla nurmikkojen vihreyttä, juoda maitoa ja nauttia kaikkea hyvää mitä maalla voi saada ja mitä minä voin hankkia! – – Tottahan se tekisi hänelle hyvää? Ettekö luule hänen silloin tulevan terveeksi? Eikö se teidän mielestänne ole oikein mainio tuuma?!»

Siskojen mielestä se todellakin oli mainio ja Louise jatkoi iloisesti:

«Nyt minun täytyy näyttää mitä minulla on tuomisia hänelle! Katsokaa noita molempia tamastisia aamiaispöytäliinoja ja noita kuutta aamiaislautasliinaa! Kaikki kotikehruuta! Niin ettei minun ole tarvinnut maksaa muuta kuin kutomapalkka. No, mitä niistä arvelette?»

«Oh, mainiota! Erinomaista!»

«Oh, kuinka erinomaisen kauniita! Nepä vasta ovat tervetulleita!» «Ja teidän täytyy nähdä mitä minulla on isälle! – – – Oi, se onkin Jacobin matka-arkussa! Ja siellä on vielä yhtä ja toista muutakin; – saatte nähdä, saatte nähdä!»

Gabrielle lausui nauraen: «Mikä tavaratulva! Kaikesta näkyy että rahakukkaro on täysi ja hyvässä kunnossa!»