«Näin. Meillä on suuret kahvikemut puutarhassa iltapuolella. Silloin johdamme huomaamatta puheen aidantakaiseen tonttiin, kurkistamme sinne aidanraoista ja saamme kyllä pian kuulla tuon tavallisen toivomuksen: «jospa voisi saada tuon aidan pois!» No niin! Sen merkin kuultuaan sinun kahdeksan poikaasi ryntää aitaa vasten ja...»
«Mitä ajattelette? Kyllä poikani, Jumalan kiitos, ovat voimakkaat ja ripeät, mutta tarvittaisiin todellakin berserkkien voimia saamaan...»
«Älä pelkää», vastasivat sisaret nauraen, «aita on juuresta poikki sahattu ja ainoastaan sen verran kiinni, että tarvitaan pieni ponnistus sen kaatamiseen, vaikutuksen vuoksi vaan. Urostyö siis ei ole vaikea; sitäpaitsi me kaikki yhdymme rynnäkköön jos siksi tulee.»
«Vai niin! Jos niin on laita niin minun poikani kyllä suorittavat sen asian. Ja vielä! Minulla on muutama pullo vallan erinomaista sokurijuomaa, josta varmaankin isäni pitäisi, ja joka soveltuu hyvin jos meidän pitää – kuten kait on luonnollista – juoda siinä tilaisuudessa muutamia maljoja.»
Keskustelun kestäessä oli pikku Alfred turhaan käynyt tarjoilemassa kahta suukkosta ja oli jo vähällä loukkaantua, kun hän ei saanut halukasta ottajaa, mutta sitten hän kerrassaan ryhtyi toimeen, lankesi Gabriellen kaulaan huudahtaen: «Nyt näen selvästi että tädin välttämättömästi tulee saada suukkonen!»
Ei ollut Gabriellen vika jos tuo herttainen poika ei tullut vakuutetuksi siitä, että hänen lahjansa oli tuiki tärkeä.
Mutta Louise hääri tavaroittensa kanssa. «Tässä on Bergströmille liivit ja tässä huivi Ullalle ynnä pieni töyhtö, millä voipi pyyhkiä pölyn peileistä ja pöydiltä! Eikö se ole mukava? ja katsokaa tässä lietsin vanhalle Pirkolle ynnä nämä pienet kalut!»
«No, silloinhan eukko tulee onnelliseksi! Hän on vähäsen ärtyisellä tuulella välistä, mutta kahvipidot ja pienet lahjat aina sovittavat hänet kaiken maailman kanssa, ja tänään hän saa molempia!»
«Ja miten hyvin tämä lietsoo! Sillä voi saada märimmätkin puut palamaan! – näettekö miten pöly lentää sen edessä!»
«Uh! Sehän voi lietsoa ihmisetkin pois tieltään!» lausui Gabrielle nauraen.