Sisarien lietsoessa ja pyyhkiessä pölyä ja Louisen ihaillessa ostoksiansa, astui laamanni sisään iloisena ja hikisenä.

«Mikä toimeliaisuus!» hän huudahti nauraen. «Minä voin sanoa sinulle terveisiä mieheltäsi ja lapsiltasi, Louise! Minä oikein pidän pojistasi. Reippaat, vilkkaat lapset! Tottelevaiset ja kiltit he myöskin ovat! Pikku David on vallaton veitikka ja kelpo poika! Mutta vahinko että hän niin ontuu!»

Punastuen ilosta kuullessaan poikiaan kiitettävän, vastasi Louise kiireesti isän valitukseen Davidin jalasta: «Isäni, jospa kuulisitte miten hän osaa soittaa selloa! Hänestä vielä tulee toinen Gehrman!»

«No se on hyvä! Semmoinen jousi on kyllä kahden jalan arvoinen! Mutta tuskinhan minä vielä olen saanut katsella sinua, Louise! Hyväinen aika, miten hauskaa on että pääsit jälleen niin lähelle meitä! Nyt aion saada nähdä sinut joka päivä. Ja sinä juuri tarvitsetkin tämän seudun raitista ilmaa! Olet laihtunut! mutta – luulenpa todellakin sinun kasvaneen!»

Nauraen Louise vastasi sen ajan jo olevan ohi.

Siskotkin keskenään lausuivat mielipiteensä ja huomionsa hänestä. He iloitsivat nähdessänsä hänet «niin entisensä kaltaisena kaikkine tavaroineen!»

«Kauniimmaksi hän ei juuri ole tullut! mutta eihän ijankaiken voikaan kaunistua. Hän on hyvän ja sievännäköinen; – ei ollenkaan enää tuomiokirkkomainen! Hänestä tulee oivallinen rovastin rouva – ruustinna!»

Siirrymme nyt Saaran huoneesen.

Kun rakastettu ja viaton lapsi kärsimyksiään kestettyään palaa vanhempiensa syliin, rakkaasen kotiin, ken osaa kuvailla hänen mielensä suloista riemua. Kodin sulouden puhdas nautinto, omaisten hellyys, tunto siitä että jälleen on lapsuuden kodin onnellisena lapsena, suloinen antauminen taivaallisen tunteen valtaan, jälleen olla kotona! Mutta rikoksellinen!...

Olemme nähneet tuhlaajapoikaa kuvaavan maalauksen, jota emme milloinkaan voi unohtaa. Se kuvasi jälleennäkemisen hetkeä. Isä avaa pojalle hellän sylinsä; hän vaipuu alas ja kätkee siihen kasvonsa. Syvä sydämmen katumus painaa hänet maahan ja kalpeata poskea myöten – ainoa mikä näkyy kasvoista – vierii kyynel – katumuksen ja tuskan kyynel. Se ilmaisee kaikki. Pantakoon kultainen rengas hänen käsivarteensa, tuotakoon syöttövasikka hänelle ilonateriaksi – hän ei voi olla onnellinen eikä iloinen! Muistin lähteestä pulppuaa katkeroittava kyynel.