«Oi», keskeytti Gabrielle äkkiä peljästyneenä, «älkää puhuko riistämisestä, muuttamisesta mitään! Onhan kaikki niin hyvin tämmöisenään!»
L*** vaikeni surullisen näköisenä.
«Iloitkaamme kaikki yhdessä!» lausui Gabrielle ujosti ja sydämmellisesti, «viivyttehän jonkun aikaa meillä? On niin suloista omistaa ystäviä ja siskoja! Elämä on niin hauska heidän kanssansa!»
L***n kasvot kirkastuivat, hän tarttui Gabriellen käteen ja tahtoi sanoa jotakin, mutta Gabrielle riensi hänen luotansa isänsä luokse ja tarttui hänen käsivarteensa.
Jacobi talutti Petreaa. He olivat iloiset ja tuttavalliset yhdessä niinkuin onnelliset sisarukset. Petrea kertoi hänelle mikä oli hänen nykyinen onnensa, mitkä tulevaisuutensa toiveet. Jacobi otti innokkaasti osaa siihen ja kertoi hänelle tulevaisuuden tuumistansa, kotoisesta onnestansa, hyvin paljon ja ihastuneena pojistansa, miten he tottelevat vanhempiensa pienintäkin viittausta, heidän keskinäisestä rakkaudestansa ja katso! se oli kaikki Louisen ansio! Ja Louisen ylistystä lauloi kaksi sopusointuista ääntä maireuhriksi «vanhimmalle siskollemme», joka ei ollut kuuntelevinaan muita kuin isäänsä.
Pian päästiin kotiin.
Hopeakauha kädessä mitä ystävällisimmin hymyillen seisoi äiti kirjastossa suuren, höyryävän punssiboolin vieressä ja lausui sekä sanoilla että katseilla sisään astuvan joukon tervetulleeksi.
«Elise kultaseni!» lausui laamanni syleillen häntä, «olet tänään nuorentunut kaksikymmentä vuotta!»
«Onni nuorentaa!» vastasi puhuteltu hellästi katsoen puolisoonsa.
Kaikki istahtivat.