Perhe muutti sinä päivänä uuteen taloon. Laamanni Frank oli lunastanut sen ynnä pienen puutarhan omaksi ja rouvansa elinajaksi ja kaksi vuotta oli siinä nyt puuhattu, muurattu ja uudistettu ja muutoksia tehty; suljettu muutamia ovia, avattu toisia, kunnes hän oli saanut kaikki tahtonsa mukaiseksi mukavaksi ja tarkoitustaan vastaavaksi. Hänen rouvansa oli luottaen jättänyt kaikki hänen määrättäväksensä, iloisena siitä että pääsi – joka kuitenkin vaivoin onnistui – kuulemasta muurarein ja puuseppien melua, ryömimästä lastuissa, telineiden alla, muurisavikaukaloiden välitse y. m. Seinäpaperit ynnä muut koristukset oli laamanni sitä vastoin jättänyt hänen ja tytärten valittaviksi.

Nyt hän astui niin tyytyväisenä rouvansa rinnalla toisesta kerroksesta toiseen, toisesta huoneesta toiseen iloiten mukavasta, tilavasta ja hauskasta «pesästä», mutta kuitenkin melkein eninten Elisen suuresta tyytyväisyydestä hänen toimiinsa. Tällä kertaa rouva ei päässytkään tarkastamatta koko taloa kellareista alkaen aina vinnille, mankeloimishuoneesen ja halkoliitereihin saakka.

Emme huoli väsyttää lukijaa koko sillä matkalla, vaan tutustutamme hänet ainoastaan muutamiin perheen kokoontumishuoneihin. Astukaamme siis ainoastaan salin ja pienemmän vierashuoneen lävitse; ne olivat kauniit ja ihan tavalliset huoneet; mutta se huone, jonka laamanni erityisellä rakkaudella ja huolenpidolla oli sisustanut, joka oli aiottu perheen kokoontumispaikaksi ja joka ansaitsee tarkempaa tutustumista, oli niin sanottu kirjasto. Se oli pitkulainen hyvin valoisa huone, jonka kolme ikkunaa olivat suurelle torille päin. Louise siitä erittäin iloitsi; – «voihan toripäivinä ikkunoista nähdä mitä siellä oli kaupan taloutta varten»; – vastapäätä oli kirkko, ynnä kaunis tuuhea hautausmaa, ja se näköala oli Elisen mielestä erittäin kaunis. Huoneen vastakkainen seinä oli tykkänään kirjahyllyjen peittämä, joka hylly muodosti eri osaston sisältäen eri maiden kirjallisuutta. Välipaikkoihin muodostetuissa komeroissa oli yksinkertaisilla, mutta aistikkailla pylväillä etevien miesten pystykuvia, semmoisten, jotka tekojensa kautta olivat saavuttaneet mainetta, ja laamanni huomautti heidän seisovan siinä, ei sen tähden että he erottaisivat vaan sen tähden että he yhdistivät maailman kansat. Laamannin kirjasto oli todellakin valittu; sen kokoominen oli ollut yksi hänen elämänsä nautintoja ja vieläkin sen lisääminen tuotti hänelle iloa. Nyt se oli ensi kerran järjestettynä yhteen paikkaan, ja hän iloitsi siitä aarteesta sekä kehoitti tyttäriään vapaasti käyttämään sitä hyväksensä sillä nimenomaisella ehdolla että: «asettaisivat joka kirjan takaisin oikealle paikalleen». Louise nimitettiin heti kirjastonhoitajaksi ja Petrea hänen apulaisekseen. Äiti ja tyttäret erittäin iloitsivat siitä huoneesta ja neuvottelivat miten kukin valitsisi sijansa, minne asetettaisiin ompelupöydät, kukkapöytä, lintuhäkki ja muut kalut, ja katso, kaikelle oli erinomaisen sopiva paikka. Huoneen toisella lyhyellä seinällä oli viheriä sohva ja sieltä hallitsisi äiti valtakuntaansa, vastaiselle seinälle sopi piano, harppu – Saaran lempisoitin – ja kitara, jota Eeva näppäytteli laulaen: «mamma mia»!

Hauska, odottamaton näky kohtasi Elisen silmää, kun laamanni pienen paperioven kautta kirjastosta vei hänet pienenlaiseen kamariin – jonka ikkunat olivat samanne päin kuin kirjastonkin – joka oli yksinomaan määrätty hänen omaksensa. Liikutettuna äiti siinä huomasi huonekalujen aistikkaan päällyksen tytärtensä työksi. Hänen kirjoituspöytänsä oli ikkunan luona; pari kaunista taulua ja muutama oikea posliininen ryhmäkuva kaunisti huonetta; Elise huomasi kiitollisella ilolla kaikki pienet mielitekonsa ja toiveensa tässä täytetyiksi puolisonsa ja lastensa toimesta.

Toinen pieni paperiovi huoneen toisella puolella vei Elisen makuuhuoneesen ja laamanni huomautti miten hiljaa ovet aukenivat ja miten helposti hän voi sulkeuntua huoneesensa kummalta puolen tahansa, milloin tahtoi olla ihan rauhassa ja yksiksensä.

Tämän huoneen jälkeen ei mikään Eliseä enemmän ilahuttanut kuin kylpylaitos, jonka laamanni oli laittanut erittäin mukavaksi ja miellyttäväksi. Ja hän väänteli innostuneesti kiiltäviä hanoja näyttääksensä miten «tuosta tulee lämmintä vettä ja tuosta kylmää – ei tuostahan tulee kylmää ja tästä lämmintä». – Tämän laitoksen mukavuus tekisi lauantai-juhlan, jota siinä talossa pidettiin tavallaan yhtä pyhänä kuin sunnuntaita, kahtavertaa miellyttävämmäksi. Viereisessä huoneessa, joka oli määrätty pukeutumishuoneeksi kylvön jälkeen, oli vanhalla, puhtaalla Pirkolla pysyvä tyyssijansa. Siinä tuli hänen ynnä suuren liinakaapin hiljalleen vanhentua yhdessä; siinä naksutteli hänen kellonsa, siinä kehräsi hänen kissansa, siellä kukkivat hänen kurjenpolvensa ja palsamiininsa, raamattu ja virsikirja välillänsä.

Tytärten kolme valoisata, hauskaa huonetta oli yläkerrassa ja ne olivat somasti vaikka yksinkertaisesti sisustetut.

«Täällä he viihtyvät hyvin!» lausui isä loistavin silmin katsellen ympärilleen. «Etkö sinäkin luule niin, Elise? Saattakaamme koti heille niin miellyttäväksi, ett’eivät halua siitä luopua, paitsi tärkeistä ja pätevistä syistä. Ei mikään kodin rauhattomuus ja tyytymättömyys sen oloihin saa karkoittaa heitä lapsuutensa kodista. Täällähän he voivat viihtyä ja olla rauhassa ja itsekseen milloin haluavat. Se on siunattu asia, semmoisia miettimis-ja rauhoittumishetkiä tarvitsee jokainen ihminen, nuoret tytöt yhtä hyvin kuin muutkin.»

Äiti myönsi sen sydämmensä pohjasta.

Mutta äiti oli kuitenkin vähän hajamielinen, sillä hänellä oli tärkeätä sanottavaa vanhimmalle tyttärelleen, ja kun Louise samassa tuli sisään, syntyi heidän välillään vilkas neuvottelu, josta laamanni kuuli seuraavat sanat: