«Hommage à la plus belle!»
«Kiitän nöyrimmästi!» lausui luutnantti Y**, onnettomuutta ennustavalla välinpitämättömyydellä ottaen ruusun; mutta kohtalo pelasti Petrean turhaan odottamasta sitä kohteliaisuutta, jonka hän oli määrännyt itselleen, sillä äkkiä syntyi levotonta liikettä tanssisalissa ja kuului huutoa: «hän pyörtyy!... Herra Jumala!... Saara!...»
Myrtinoksa, ritari, valloitus, kaikki hävisi äkkiä kerrassaan Petrean mielestä ja huudahtaen pelosta hän syöksi luutnantti Y**n ohitse tanssisaliin, samassa kuin Saara pyörtyneenä kannettiin sieltä pois. Kiivas tanssi oli pyörryttänyt Saaran. Mutta kun hänet oli kannettu hiljaiseen viileään huoneesen, ja häntä kostutettu kylmällä vedellä ja hajuvedellä, niin hän pian virkosi ja valitti ainoastaan päänkivistystä. Sitä kipua Saara hyvin usein sairasti, joten se oli hyvin tavallista ja lakkasi aina pian, jos hän vaan sai siihen eräitä lääkkeitä.
«Rohtoni!» hän pyysi heikolla äänellä.
«Missä, missä ne ovat?» kysyi Petrea valmiina juoksemaan vaikka Kiinaan asti.
«Pienessä lippaassa. Meidän huoneessamme!»
Nuolen nopeudella riensi Petrea pihan yli itäiseen siipirakennukseen. Hän etsi huoneesta, jonne heidän tavaransa olivat tuotu. Mutta lipasta siellä ei ollut. Varmaankin se oli jäänyt vaunuihin. Missä olivat vaunut. Ne olivat vaunuliiterissä lukon takana. Mistä saada avain? Suurta vaivaa sai Petrea nähdä ennenkuin hän pääsi sinne ja ennenkuin hän lyhty kädessä oli etsinyt vaunujen joka komeron ja löytänyt hakemansa lippaan. Mutta suuri oli hänen ilonsakin, kun hän hengästyneenä ja riemuiten, tärkeä rohtopullo kädessänsä riensi Saaran luokse. Palkinnoksi Petrea sai ylen tärkeän toimen: tiputtaa siitä 60 tippaa Saaralle. Mutta tuskin oli Saara nielaissut niitä, ennenkuin hän kiivaasti huudahti: «Sinä tapat minut, Petrea! olet antanut minulle myrkkyä; ihan varmaan Louisen nestettä!» Niin olikin. Petrea oli ottanut väärän pullon. Suuri hämmästys!
«Sinä olet aina niin kömpelö, Petrea!» huudahti Saara suuttuneena; «sinä kyllä voisit kuten sadun aasi musertaa ystäväsi pään karkoittaessasi siitä kärpäsen!»
Nuo olivat kovia sanoja Petrea raukalle, joka jo oli vähällä juosta pois korjaamaan erehdystänsä.
Erehdyksen tuottama mielipaha nosti hänelle kyyneleet silmiin ja ajoi veren päähän. Hänen nenänsä rupesi kovin vuotamaan.