Lakia ei saata olla hämmästymättä, kun kuulee, että talonpojan leski muutamain kuukausien takaa maahanpaniaisista on joutunut elatusmuoriksi omassa talossaan vieraan luona.
Talonpojalla oli ollut järin vahva luottamus setäherran rehellisyyteen eikä pitänyt kiirettä tilin teon kanssa. Hän todella aristeli mennä tiliin, kun oli monellaisiin turhiin liittoihin sitoutunut kauppiaan kanssa. Hän omissa tilikirjoissaan piti itsensä saavana; mutta hänen tililaskujaan ei muu kukaan ymmärtänyt, sillä ne puuttuivat kaikkea järestystä. Ja kun oli puhe vasta sitte tehdä täydellinen suoritus, kun Maiju tulee naimiseen, niin eipäs toki se herra kiirehtinyt. Mutta sairasvuoteella älysi isäntä tautinsa kallistuvan huolestuttavalle kannalle ja lähetti kohta sanoja kauppalangolleen, että se tulisi tilin tekoon ja tarkastaisi kirjat selville emännän läsnä-ollessa. Saihan niitä sanoja lähettää: useasti sattui Herrassetä olemaan matkalla tahi kipeänä. Jopa vihdoin, kun emäntä alkoi pahoin aavistaa leskeksi jäävänsä, pyysi sairaalta, jotta saisi asian tehden lähettää noutamaan kauppamiestä selitykseen, kun sairaski vielä täydellä taidolla käsitti asiat. Isäntä myöntyi ja talon vanhin palvelia lähetettiin kaupunkiin.
Kun Herrassetä sai kutsuja maalle kutsuinki perästä, rupesipa hänelle tuskaksi käymään talonpojan kärkkyys ja viimesen edellisen käskiän mentyä päätti hän takitilaan kirjansa ja paperinsa niin reilata, että saati vielä kutsu tulee, niin saavat selvät taminat nuo "talonpojan pölläkkeet". Ensi otteeksi, kun rupesi kirjojaan reilaamaan, tahtoi päätään huimata ja lu'ut, joita piti sovitella uudestaan, tanssivat äijän silmissä, mutta mitäs, lapsellista kuvitusta eikä auta peräytyä päätöksestään. Kasvatti, kas sehän oli vetänyt markkoja, kauppiaan kukkaro oli saanut monestiki, milloin ei isä tiennytkään, avata suunsa ja valuttaa kultaa. Tyttö ei olisi koskaan isänsä kasvatusälyllä saavuttanut sitä määrää arvoa ja hienokkaisuutta, jos en minä, setä olisi niin nerokkaasti valvonut hänen eduksi ja sielunsa ominaisuuksien kehittämiseksi. Tuomitkoon nyt mailma, onko se paljo yli kohtuullisuuden, jos vähä vaivoistani lasken hyväkseni kitsaalta maan moukalta. Näin pakisi kauppias itsekseen kirjotuspöytänsä ääressä ja hiljaisuudessa vastusti omantuntonsa muistutuksia. Tilikirja talonpojan ja hänen eli kuten hän nimitti "kauppahuoneensa" välillä lepäsi avoinna pöydällä. Saatuaan paperit selväksi, huoahdettuaan ja lukittuaan ne salalaatikkoon, ajaa suhautti sairaan talonpojan lähettiläs pihalle. Se tuli vähän liian aikaiseen. Ensin luuliki setä rengin olevan matkalla lääkärin luo eikä piitannut varustuksista; mutta kuultuaan asioitsian juttelevan kaupparengille tulleensa pyytämään patruunia maalle kanssaan, tarttui hän apukeinoihinsa ja tuota pikaa makasi hengen hieverinä sohvalla. Parkumalla valitti rouva asiamiehelle, että herra oli yht'äkkiä joutunut vuoteen hyväksi: "se vanha kolotus."
No, eipäs ollakaan: loppuun asti tahtoi vanha ystävä näyttäytyä liittokumppanilleen rehelliseltä ja osanottavaiselta mieheltä: "Uskaltaja voittaa, tapata aina ennättää." Jos nyt niin, että virheet huomattaisin ei ainakaan muut, kun sairas itse, niin ei siitä vaaraa, olletiki jos isäntä on menevä pois ja jos paranee jälleen eloon, niin onhan taas aikaa selityksiin. Siitä mietteistään kavahti kauppias sohvaltaan, otti paperit jälleen komerosta ja päätti antaa ne lähettiläälle vietäviksi tarkastuksille. Lähettiläs vietiin omin silmin näkemään, kuinka kykenemätöin talon herra oli lähtemään matkalle ja rengin lauseesen: "herra niin usein tätä nykyä on kipeä" vastattiin, "näet patruuni päivä päivältä vanhenee ja välipäässä vaan koettaa olla väkisin ylähällä". Mikäs tässä muu neuvo lähettiläälle, hänen täytyi jättää noudettavansa. Patruuni nyt paapatti rengille, että isäntä oli turhaan saanut ajattaa kaupungissa ja nyt jollakaan tavalla asiaa auttaakseen käski hän rengin viivähtää ja odottaa muutaman tunnin, niin saa viedä tilikirjat mennessään. Asiamies, joka oli uskollinen isäntänsä palvelia, tuosta hyvillä mielin kävi väen-tupaan odottamaan. Jo ennen tunnin kuluttua käskettiin renki herran kammariin. Herra otti paperit, pisti ne sievään laukkuun, lukitse sen, antoi avaimen rengille ja varmuudeksi vahvisti lukon sinetillään. Lähettiläs valjasti hevosensa ja lähti ajaa rellittään tyytyväisenä kotiaan.
Sairas veti suutaan hymyyn, kun renki selitti juurta jaksain kaupungissa käynnistään. Mutta emäntä tahtoi lähettää noutamaan jonkun kirjotus-miehen tarkastamaan kauppamiehen papereita, vaan isäntä vakuutti kyllin huomaavansa suoran asian, olletiki, kun itselläänki sitä paitse oli tilipaperit. Laukku avattiin siis sairaan vuoteen vieressä kahden vieraan läsnä ollen. Isäntä oli jotenki viileä sinä päivänä, jotta omin varoinsa istuiki. Paperi paperilta tutki hän kaikki läpi ja ihmetteli itsekseen miten selvät olivat. Olisiko isäntä paremmin taitanut lukea kauppamiestilit ja arvannut kunki numeron aseman arvon, niin varmaan olis huomannut "erehdyksiä", kun sanotaan. Luottamuksensa setän rehellisyyteen ja taitamattomuutensa tekivät tässä rikkaasta talonpojasta kerjäläisen. Sairas luettuaan tarkoin, kuin sanoi, laski paperit luotaan laukkuun, kahden vieraan kuullen vakuutti tilin oikeaksi ja sinetillään suletutti laukun siinä paikassa. Kummallinen enne kuitenkin emännässä. Maijukaan ei taas ollut kotona. Miksikähän emäntä epäili? Sentähden, kun hän ei saanut olla milloinkaan kuulemassa ei näkemässä, jos mies mitä kauppoja teki. Vaan mitäpäs naisten enteistä! Palveliarenki lähti seuraavana päivänä viemään kirjalaukkua takasi kaupunkiin. Arvatkaat Herrassetän iloa nähdessään talonpojan nimen tilipapereissa aivan sillä paikalla, johon hän oli lyijykynällä piirtänyt alle juuri ennenkun laukun sulki. Patruuni tuli kohta semmoiseen ilohumalaan, että kutsutti rouvansa ja kasvattityttönsä luokseen sekä lahjoitti viime mainitulle portran läninki-kankaan sulasta ilosta, kun kauppalankonsa on paranemaan käsin. Hänki mielestään oli taas parempi, jonkatähden pyysi, että rouvansa Maijun kanssa nyt sopisi käydä tervehtimässä sairasta sekä samassa itseäänki virkistelemässä. Mutta kun rouva ei tahtonut hentoa jättää kivuloista äijää yksin kotia, lupasi herra kutsuttaa vanhan tädin kotimieheksi. Matkalle lähtö oli ylen mielehistä Maijulle, joka taas ei ollut viikkokauteen nähnyt isäänsä eikä siis muuta, kun rouvasväki lähti vieraisille ja tällä kertaa hyvin evästettynä viemisillä.
Kohta naisten lähdettyä kutsutti Herrassetä luokseen muutamia virkakunnan jäseniä, laitatti mahtavat iltaspidot ja vielä hetken iltasenki jälkeen keskusteltuaan vieraiden kanssa, istuivat he kirjoituspöydän ääreen, jossa oli paljo kirjotetuita papereita huiskin haiskin. Passaripoika, joka kestin lopuksi kantoi kammarin pöydälle mokkalikööriä, oli havainnut ennen mainitun laukunki pöydällä. Muutamat vieraat olit nauraessaan maininneet talonpojan nimeä ja sanoneet: on se hyvä niin kauan, kun meidän kansa pysyy pimeydessä ja vihaa opetusta.
Miten edellä viitattu, ei Maiju ollut läsnä isänsä kuolinvuoteella.
Rouvan kanssa kotonaan käydessään tapasi hän isäänsä viime kerran.
Kului muutama kuukausi ennen sanotuista maahanpaniaisista. Leski järesti taloaan, kuin ainaki, aikoi itse isännöidä ja emännöidä ja Maijuki lupasi tulla kotia asumaan sulhasensa koteutumiseen asti. Hän sai itsepäälleen sievät huoneet ja kaikin päin koetti äiti laittaa mukavasti tyttärelleen, jonka hän toivoi saavansa toistamiseen lapsekseen. Tytär itseki, kohta kihlajaistensa jälkeen alkoi vakaantua ja huomata turhuuden pahennukset; hän ei enää tullut kutsutuksi alinomaisiin nuorten kemuihin eikä enää usein imarteliat käyneet hänen kotonaankaan. Ylen tyyneenä toivoen rauhaa heittäysi hän muutamana päivänä, kun jo oli omassa kodissaan, äitinsä helmaan ja pyysi anteeksi ne monet nyreät kohtelut, joilla oli äitinsä mielen pahoittanut. Hän pyysi varoittamaan muita äitejä ja isiä, ettei he turhan kiillon ja kunnian tähden luovuttaisi lapsiaan kotoaan, miten hänen on ollut laita. Äiti itki katkerasti ajattelemattomuuttaan. Muutaman viikon olivat ennättäneet viettää kaikkein autuaallisinta eloa mailmassa, kun eräänä päivänä setäherra teki lopun kaikelle koittavalle onnelle.
Herrassetä valjastutti uljaan hevosensa, kokoili papereitaan laukkuunsa, reippaasti hyppäsi ajopeliinsä ja kiireemmiten ajoi talonpojan lesken kartanoon. Talon emäntä hyvillä mielin kohteliaana syöttelee, juottelee vierasta mitään pahaa aavistamatta. Lieneepä hän vielä ollut siksi turhamainen äiti, että luuli kauppiaalla olevan sanomia tyttönsä sulhaselta.
Rikasten elämä on tavallansa leikki; toisinaan leikki lakkaa ja alkaa todellinen elo, joka on taistelu luonnon vaatimusten kanssa, ylenkatseen ja vaivojen alainen tila. Päivällisen jälkeen pyysi kauppias emännän puheellen ja käski hänen ottaa, jos niin tahtoo, vaikkapa vallesmannin puolestaan papereita tarkkaamaan, "sillä tarkoitukseni", sanoi hän "on nyt saada asiat välillämme selville." Mutta emäntä, joka vaan hyvää toivoi paperilaukusta, selitti ei tarvitsevansa ketään edestään eikä puolestaan ja olihan Maijuki läsnä. "No olkoon tahtonne", sanoi herra. Sitten hän otti esille paperin, jossa isäntä vakuutti tilit oikeoiksi ja sitä likin rätinkipapereita, joiden kaikkein mukaan saamisensa oli niin iso, kun talonpojan omaisuus. — Se oli teko se.