4. LUKU.
Ritarin seikkailut metsässä.
"Kahdeksan päivää takaperin ratsastin siihen valtakunnan vapaakaupunkiin, joka sijaitsee tuolla metsän takana. Pian jälkeenpäin pantiin siellä toimeen uljaat keihäskisat ja kilparatsastukset, enkä minä säästellyt ratsuani ja peistäni. Kerran pysähtyessäni voittelutantereen aidan vierelle hengähtämään rivakoista ponnisteluistani ja ojentaessani kypärin asepojalleni, osuipa silmiini ihmeen kaunis naikkonen, joka mitä uhkeimmissa koruissa seisoi eräällä ulokkeella katselemassa. Naapuriltani kysymällä sain tietää, että tenhotar oli nimeltään Bertalda ja erään täkäläisen mahtavan herttuan kasvatti. Huomasin hänenkin tähystelevän minua, ja kävi kuten meidän nuorten ritarien tapana on: jos olin uljaastikin ratsastanut, niin nyt sitä vasta mentiin ihan eri tavalla. Illan tanssiaisissa olin Bertaldan kumppanina, ja sitä oloa sitte jatkui koko juhlan aikana."
Hänen vasempaa, alas riippuvaa kättään vihlova kipu keskeytti tässä Huldbrandin puheen ja sai hänet katsahtamaan kirvelevään kohtaan. Undine oli terävästi iskenyt helmihampaansa hänen sormeensa ja näytti samalla hyvinkin synkältä ja yrmeältä. Mutta äkkiä katsoi hän ritaria leppeän kaihoksivasti silmiin ja kuiskasi ihan hiljaa:
"Sikäli tekin teette."
Sitte hän peitti kasvonsa, ja ritari jatkoi kertomustansa oudosti hämmennyksissään ja miettiväisenä.
"Ylpeä, kummallinen neitonen on tämä Bertalda. Hän ei miellyttänytkään minua toisena päivänä enää läheskään niin paljon kuin edellisenä, ja kolmantena vielä vähemmän. Mutta minä pysyin hänen seurassaan, koska hän oli minulle ystävällisempi kuin muille ritareille, ja sitenpä sattui, että minä leikillä pyysin hänen hansikastaan. 'Jos tuotte minulle tiedon ja ihan yksinänne', sanoi hän, 'miltä tuossa kammotussa metsässä näyttää'. En hänen hansikkaastansa suuriakaan välittänyt, mutta sanottu oli sanottu, eikä kunniaa rakastava ritarismies anna kahdesti kehottaa itseänsä moiseen koetukseen."
"Te olitte kai hänelle rakas?" keskeytti hänet Undine.
"Siltä näytti", myönsi Huldbrand.
"No, täytyypä hänen olla aika tyhmä", huudahti tyttö nauraen. "Ajaa pois luotansa sen, joka on hänelle rakas, vieläpä kammottuun metsään kerrassaan! Olisivat siinä metsä ja sen salaisuus minun puolestani saaneet odotella!"