Illan leyhkän huokuessa käypi kotiin taattokin, milt'ei hymy katsehessa, mut se peittyy kyynelin.
Taatto tietää kamareissaan kuolon rauhan vuottavan, vaimo voihkii askareissaan, laps' ei naura vastahan.
"Voi, Jumalan tähden, Undine! missä ovat vanhempani?" huusi Bertalda itkien. "Sinä tiedät sen varmasti, sinä olet saanut sen kuulla, sinä ihmeellinen olento, sillä muutoin et olisi sydäntäni näin repeloinut. Ovatko he kenties jo täällä? Olisiko mahdollista?"
Hänen katseensa kiersi koko seurueen ja viivähti erääseen hallitsevaan vaitijattareen, joka istui hänen kasvatus-isäänsä lähinnä. Silloin Undine kumartui ovelle päin, silmät onnekkaan liikutuksen kyyneliä tulvillaan.
"Missä ovatkaan ikävällä odottelevat poloiset vanhemmat?" kysyi hän, ja vanha kalastaja hoippui vaimonsa kanssa katselijajoukosta esille. Heidän kysyvät katseensa kohdistuivat milloin Undineen, milloin kauniiseen neitoseen, jonka piti olla heidän tyttärensä.
"Hän se on!" sopersi ilon hurmaama antajatar, ja ääneensä itkien ja Jumalaa ylistäen heittäysivät molemmat vanhukset jälleenlöydetyn kaulaan.
Mutta kauhistuneena ja vimmoissaan tempausi Bertalda heidän syleilystään irti. Sietämätön oli tuolle ylpeälle mielelle moinen jälleennäkeminen hetkenä, jona hän oli vakaasti luullut tähänastisen loistonsa yhä ylenevän, toiveen välkytellessä valtaistuinten silkkitaivaita ja kruunuja hänen päänsä yllä. Hänestä tuntui kuin olisi hänen kilpailijattarensa keksinyt kaiken tämän, oikein nerokkaasti nöyryyttääksensä häntä Huldbrandin ja koko maailman nähden. Hän soimasi Undinea, soimasi vanhuksia, rumat sanat: "petturi" ja "lahjottuja kätyreitä!" purkausivat hänen huuliltaan. Silloin sanoi vanha kalastajanvaimo vain ihan hiljaisesti itsekseen:
"Voi, Jumalani, hänestä on tullut häijy naikkonen; ja kuitenkin tunnen sydämessäni, että hän on minun synnyttämäni."
Vanha kalastaja taasen oli liittänyt kätensä ristiin ja rukoili hiljaa, ett'ei tämä tässä olisi hänen tyttärensä.
Undine huojui kalman kalpeana vanhempien luota Bertaldan luokse, ja Bertaldan luota vanhempien luokse, äkkiä kaikista unelmoimistansa taivaista syöstynä tuskaan ja kauhuun, jollaista siihen asti ei ollut unessakaan kokenut.