"Mutta minulle kaiketikin sentään", huomautti herttuatar hyvin vakavasti. "Te seuraatte minua tuonne kamariin, neito, ja kelpo vanhus tulee mukana."
He katosivat kolmisin, ja kaikki muut jäivät jännittyneinä vaiti ollen odottamaan. Tovin kuluttua naiset palasivat, Bertalda kalman kalpeana, ja herttuatar sanoi:
"Oikean täytyy pysyä oikeana; sen vuoksi julistan, että arvoisa emäntämme on puhunut täyttä totta. Bertalda on kalastajan tytär, sen enempää ei tässä ole tarvis tietää."
Herttuallinen pariskunta läksi pois kasvattityttärensä kanssa; herttuan viittauksesta seurasi heitä kalastaja vaimoineen. Muut vieraat hajausivat vaiteliaina tai salavihkaa supattaen, ja Undine vaipui haikeasti itkien Huldbrandin syliin.
12. LUKU.
Lähtö vapaakaupungista.
Ringstettenin ritarille olisi tosin ollut mieluisempaa, jos kaikki olisi tänä päivänä käynyt toisin; mutta näinkin ollen täytyi hänen iloita ihastuttavan vaimonsa hurskaudesta, hyvänsuopaisuudesta ja sydämellisyydestä. "Jos minä olen hänelle sielun antanut", täytyi hänen sanoa itsekseen, "niin annoin hänelle kait omaani paremman"; ja nyt oli hänen ainoana huolenansa viihdytellä itkevää ja heti seuraavana päivänä poistua hänen kanssaan paikkakunnalta, joka tietenkin oli Undinelle tuon kohtauksen jälkeen vastenmielinen. Totta kyllä on, ett'ei Undinea kukaan arvostellut hankalasti. Kun häneltä jo ennestään odotettiin jotakin ihmeellistä, ei Bertaldan syntyperän merkillinen ilmitulo herättänyt kovinkaan suurta huomiota, ja ainoastaan jälkimäiselle oli suutuksissaan jokainen, joka sai kuulla jutun ja hänen rajun esiintymisensä siinä. Tästä eivät kuitenkaan ritari ja hänen vaimonsa mitään tienneet; sitä paitsi olisi toinen mielipide ollut Undinelle yhtä surettava kuin toinenkin. Eipä siis muuta kuin mahdollisimman pian jättää vanhan kaupungin muurit taaksensa. Aamun sirotellessa ensimäisiä säteitään pysähtyivät sirot vaunut majatalon portille noutamaan Undinea; Huldbrandin ja hänen asepoikansa oriit kuopivat niiden vieressä katukivitystä. Ritari saatteli kaunista vaimoansa ulos ovesta; silloin astui heidän eteensä kalastajatyttönen.
"Emme tarvitse tavaraasi", sanoi hänelle Huldbrand; "olemme juuri matkalle lähdössä."
Kalastajatyttö puhkesi katkeraan itkuun, ja nyt vasta näkivät aviopuolisot, että hän oli Bertalda. He palasivat heti hänen kanssaan huoneeseensa ja kuulivat häneltä herttuallisen parin olevan niin pahastuksissaan hänen eilisestä kovuudestaan ja kiivaudestaan, että olivat kokonaan kieltäneet häneltä hoivansa, kuitenkin lahjottaen hänelle runsaat myötäjäiset. Kalastaja oli niinikään saanut runsaita lahjoja ja vielä saman päivän iltana lähtenyt kotimatkalle vaimoineen.
"Minä olisin tahtonut mennä heidän muassaan", jatkoi hän, "mutta vanha kalastaja, joka muka on isäni."