»Niinkö!» sanoin minä. »Sinnekö on jäänyt?»
»Hän on turskain tykönä, jotka syövät lihat hänen luistansa», vastasi luotsi ja pyysi tulitikkua.
»Miten se kävi?» kysyin.
»Viime syksynä se tapahtui, kun olimme kuutolia ulkona. [Kuutto = pienehkö purjealus, jota käytetään rannikkoliikenteessä.] Aalto pyyhkäisi hänet kannelta, ja me muut kolme makasimme kolmisenkymmentä tuntia kuuton pohjalla mullin-mallin. Ettekö ole kuullut sitä juttua?»
En ollut, ja hän kertoi pyynnöstäni sen.
»Niinkuin sanottu — ja luulin, että olitte jo itse siitä kuullut tai lukenut — teimme silloin kuutolla pienen matkan. Viime vuonna päiväntasauksen aikaan, syyskuun 27:ntenä, aikaisin aamulla huomasimme kuuton, jolla oli hätälippu mastossa. Oli juuri siksi valoisa, että saatoimme nähdä, miten se siellä myllersi; sillä hietasärkän edustalla kävi jo ankara aallokko, vaikkei oikeata myrskyä vielä ollutkaan.
’Kova matka noin pienelle kuntoile’, sanoin minä Sören Kappelborgille, joka seisoi aivan vieressäni. ’Mitähän sillä on lastina?’
’Se on eri asia’, sanoi Sören. ’Mutta siellä on jotain hullusti; näetkö, että lippu on puolimastossa?’
’Niinpä näkyy. Onkohan laivuri pudonnut mereen? Mutta olisihan silti hauska tietää mitä siinä on.’
’Olisipa niinkin’, vastasi Sören. ’Minä soudan Jens Tanerenin kanssa sinne kuulemaan miten asiat ovat.’