Sitten kului taas puolikymmentä tuntia, ja arvelumme mukaan piti olla jo aikoja sitten iltapäivä. Silloin kysyin Söreniltä:
’Onko sinun nälkä, Sören?’
’Ei’, vastasi hän.
’Entä jano?’
’Ei’, vastasi hän.
Pian sen jälkeen tuntui sysäys.
’Sinäkö se olit, Sören?’ kysyin minä.
’En. Laiva se jysähti.’
’Sitten se on ajautunut karille’, sanoin minä. ’Me olemme siis Ruotsin puolella.’
’Ah, Jumala meitä auttakoon!’ sanoi Jens.