Sören oli laivahylkymme köliltä huomannut ruotsalaisia veneitä ja huutanut lähinnä olevaa avuksi. Kun kalastaja, joka oli juuri sovittelemassa painolastia veneeseensä, kuuli ihmisäänen laivasta, jota kaikki olivat pitäneet ’kuolleena’, säikähti hän niin pahanpäiväisesti, että pudotti raskaan painolastikiven aluksensa pohjalle ja oli vähällä saada aikaan uuden haaksirikon.
’Peijakas, ettekö näe, että täällä on tanskalaisia kalastajia
Skagenilta!’ huusi Sören.
Sitten hän astui taas veteen hylyn perään, piti vasemmalla kädellään kiinni peräsimestä ja veti oikealla ensin minut ja sitten Jensin ulos. Sitten meidät korjattiin veneisiin ja me tulimme miehistön kanssa Fjellbackan kalastajakylään. Kovin ne ihmiset olivat kilttejä meille, se minun täytyy sanoa, — vaikka tulimmekin sinne vain kaatuneen kuuton alustakomerossa —»
* * * * *
Minä kiitin kertojaa ja kysyin, eikö matkasta ollut mitään haitallista seurausta hänelle tai hänen tovereilleen.
»Eipä erityistä!» vastasi hän. »Sitä näet ollaan sentään tottuneita monenlaiseen, joskaan ei ihan sellaiseen. Pahimmin kävi Hans Lauritsenille; mutta ei kai hänenkään nyt ole sen pahempi olla kuin meidän kaikkien kerran on. Herra ottaa kunnon kalastajan hyvästi vastaan! Se on meidän uskomme täällä Skagenilla.»
Valtameren jättiläinen.
Jonas Lie’n mukaan.
Valaanpyyntilaivassa paukkuivat uuninovet auki ja kiinni; höyrypannuja kuumennettiin lisää, ja savu tuprusi mustana torvesta.
Oli ilmoitettu: »Valas näkyvissä!»