Ja siksi paikkakuntalaiset keräsivät kaikki ampuma-aseensa, sotilaskiväärit ja vanhat pii- ja nallilukkoiset tussarit nauloistaan ja nurkista. Syntyi yleinen maaliinammunta jättiläiseläimen maleksiessa edelleenkin rauhallisena matalikkoja pitkin — yhäti samaan tapaan hankaillen itseänsä ja joutumatta vähääkään suunniltaan luodeista, jotka kaivoivat reikiä sen jalanpaksuisen rasvan peittämään selkään ja kupeisiin.
Katkerasti tuntien voimattomuutensa näkivät pyydystäjät kaiken tuon rikkauden — satoja tynnyreitä raania ja jos mitä hyvää — uiskentelevan tuossa ihan silmäin edessä ja kuitenkin saavuttamattomana.
Valas oli saanut ainakin kaksisataa rihlapyssyn luotia silavaansa, ennenkuin se kyllästyi moiseen kohteluun ja — kiirehtimättä — lähti uida vengottamaan takaisin meren ulapalle. — — —
Ja jossakin puolen sadan penikulman päässä etelämpänä rahvas myöhemmin samana vuonna pyydysti jättimäisen jäämeren-valaan, yli seitsemänkymmenen jalan pituisen. Kova siinä oli temmellys karien keskessä, ennenkuin sellainen hirviö saatiin nujerretuksi.
Valas oli näet sielläkin kulkeutunut niin kauas ja matalalle, ettei pakoveden aikana päässyt enää takaisin.
Valtavan suuri uurteisvalas makasi rannalla nyljettäväksi hinattuna, elottomana ja puoleksi kyljellään, uurteinen, vaaleanvihreänkellahtava vatsa täynnä jos jonkinlaisia naarmuja, repeämiä ja haavoja, ja pää — pienten aivojen suhteettoman iso kajuutta — kuolleena ammottaen, suu täynnä hetuloita ja suurena kuin ranta-aitan puolisko. Eräs köysistä oli sidottu sen puoleksi koholla olevaan, vielä vedessä viruvaan jättiläispyrstöön, joka muistutti vaitamerihöyrylaivan potkuria.
Tarinat ottelusta ja sen jännittävistä yksityiskohdista säilyvät kauan sikäläisen rahvaan keskuudessa. Valaan mahtavia, kyynäränpaksuisia selkänikamia nähdään paikkakunnalla tukipatsaina vajannurkkain alla ja valtavat karkealuiset alaleuat jossakin kakskymmenjalkaisina lankkuina.
Erityisesti ihmeteltiin kaikkia niitä rihlaluoteja, jotka olivat tunkeutuneet syvälle rasvakerroksen läpi. Ja vieläkin enemmän sitä, että valaan toisessa turvonneessa, tulehtuneessa evälihaksessa oli kiinni uudenaikainen harpuuni, jonka varressa laahasi kuusitoista kyynärää rautaketjua ja kaksi sen vertaa touvia.
* * * * *
— — Neljäkymmentäviisi tuntia oli valas laahannut perässään raskasta höyrylaivaa, jonka potkuri kävi takaperin, suoraan vasten tuulta ja aaltoja, jokaisella valtavan pyrstönsä iskulla voittaen sadan hevosen voiman. Hurjassa kuoleman tuskassa tykyttävä jättiläissydän lähetti lämmintä, kuohuvaa verta suuren ruumiin jokaiseen suoneen. Ja joka kerta, kun eläin pistäytyi ylös hengittämään, kävi vesisuihku yhä verisemmäksi; pienet, ylöspäinkääntyneet silmät, jotka ovat aivan lähellä suupieliä eivätkä ole juuri härän silmiä suuremmat, muuttuivat kahdeksi veren täyttämäksi punaiseksi reiäksi eläimen kiskoessa äärimmäisillä ponnistuksilla harpuunikoukkua ja höyrylaivaa ulapalle — yhä loitommaksi ulapalle…