"Ilman teitä olisimme olleet hukassa", sanoi vesissä silmin Elisabet.
"Kiitos olisi minun pantava tasan toisen kanssa", vastasi Walker synkästi ja välttäen Saran tutkivaa katsetta. — "Mutta", lisäsi hän reippaammin ja erikoisella äänenpainolla, "minulla on nyt muita velvollisuuksia. Vaarallisimmat rosvot tulee minun ensiksi saada kiinni, riistää heiltä ryöstösaalis ja puhdistaa tämä seutu mustaihoisista. — Jos kuitenkin joskus muistelette minua, älkää ainoastaan vihalla muistelko."
"Herra Walker", pyysi Sara.
Mutta Walker viittasi hänelle kädellään ratsunsa selästä, ja kun aseman omistaja karahutti aitauksen sisälle toiselta puolen, poistui Walker toiselta, kuuntelematta vanhan herran kutsua, kokosi ulkopuolella miehensä ja kiiti heidän kerallaan metsään.
TOINEN LUKU.
Aivan lähellä Adelaidea, Etelä-Austraalian pääkaupunkia, oli pienoinen, miltei yksinomaan saksalaisten asuma kaupunki, Saaldorf nimeltään.
Siinä oli noin kolmekymmentäviisi taloa, kaksi kirkkoa ja yhtä monta ravintolaa eli "hotellia", mutta se erosi Austraalian englantilaisista kauppaloista olennaisesti siinä, että se oli ilman vankilaa, joka etenkin kaikilla Uuden Etelä-Walesin asutuksilla on keskipisteenä.
Täällä asui läkkiseppä Lischke vaimonsa Katriinan ja Susanna tyttärensä kanssa. Aikojen kuluessa oli hänestä sukeutunut melkoisen varakas mies.
Toimekas puuha vallitsi hänen verstaassaan, joka oli asuinhuoneen vieressä; sieltä kuului taukoamatta kahden kisällin ja yhden oppipojan taonta ja nakuttaminen. Naisväki oli tottunut tähän räminään, ja Lischke itse väitti, ettei sitä ensinkään kuulukaan.
Paitsi talon emäntää, joka istui nojatuolissaan asuinhuoneessa ja kehräsi, oli huoneessa toinenkin naishenkilö — ompelija, joka istui ikkunan luona uutterassa työssä. Viisivuotias pikku tyttö — hänen lapsensa — istui lattialla hänen vieressään leikkien jotenkin karkeatekoisella nukella, jota piti sylissään ja hyssytteli.