"Köyhä mies?" kysyi rouva Hohburg kummastellen, sillä kerjäläisiä ei siirtolassa ollut yhtään. "Etkö sanonut, että hänen pitäisi mennä majataloon?"
"Sanoin, äiti, mutta hän sanoi, ettei hänellä ole rahaa — ja hän kysyi myöskin, onko isä kotona ja saisiko hän olla täällä yötä."
Vaimo pudisti päätään, mutta otti kaapista leivän ja leikkasi siitä viipaleen.
"Jää tänne, Liisi, kunnes tulen takaisin", sanoi hän mennessään leipäpala kädessä ovesta ulos.
Muutaman askelen päässä mökistä istui kaadetun kumipuun rungolla kyyryinen mies, vanha olkihattu päässä, kyynäspäät polvilla ja pää käsiin painuneena.
"Tässä, ystävä, on teille leipää", sanoi vaimo hänelle englanninkielellä. "Oletteko sairas?"
"Luulen… että olen", vastasi mies, joka äänen kuullessaan suoristautui ja otti kiittäen leivän. "Jäsenissäni on kuin lyijyä, tuskin pääsen liikkeelle. Olisiko teillä täällä paikkaa, missä saisin olla yötä?"
Vaimo loi katseen noihin kalpeihin, parrakkaihin kasvoihin, jotka kääntyivät häneen päin.
"Mikä on nimenne?" kysyi hän hiljaisella, vavahtelevalla äänellä, vastaamatta kysymykseen.
"Miller", vastasi mies. "Tulen kaukaa sisämaasta."