"Oletteko tuttu paikkakunnalla?" kysyi ajomies.
"No jotakuinkin."
"Sitten kai osaatte sanoa, missä täällä on lähipaikoilla ravintola. Olen hukannut pulloni ja olen nääntymäisilläni janoon."
"Ravintola on vielä hyvän matkan päässä. Mutta minä voin auttaa teidät pulasta. Minulla on rommia enemmän kuin jaksan juoda. Tulkaahan vain alas hetkiseksi."
"Se on reilua puhetta", sanoi ajomies ja kapusi pukilta alas. Toby ojensi hänelle pullon, josta toinen joi vahvasti.
"Hemmetin hyvää rommia", tuumi mies ja pani pullon jälleen huulilleen. Sitten hän kertoi Tobylle matkansa tarkoituksen ottaen tuontuostakin pullosta aika naukun. Kun hän vihdoin, alkaen tuntea väkevän rommin vaikutusta, kääntyi järjestämään ohjaksia, sai hän Tobyn nyrkistä ohimoonsa niin ankaran iskun, että suistui ääntä päästämättä maahan. Toby sitoi nopeasti ohjakset etupyörään, aukaisi kaatuneen kaulahuivin, laittoi hänelle kätevästi suukapulan ja vetäisi hänen yltänsä takin, jonka puki itse ylleen. Muassaan olevilla nuoranpätkillä hän köytti miehen kädet ja jalat ja laahasi hänet kauas pensaikkoon. Sitten hän pani päähänsä ajomiehen mustan hatun, heitti oman nuttunsa ja hattunsa pensaikkoon ja lähti hiljalleen ajamaan eteenpäin varmana siitä, etteivät edes mustat poliisit voineet tuntea häntä tässä asussa.
Kerran hänestä tuntui, kuin olisi hän nähnyt muutaman aitauksen luona tumman olennon seisovan, mutta hän lasketti siitä huolimatta eteenpäin. Silloin yhtäkkiä kajahti aivan hevosten edessä kimakka vihellys halki yön, niin että eläimet säikkyen kavahtivat pystyyn. Noituen ja sadatellen Toby hutki kaikin voimin hevosia piiskalla selkään, vihellys kajahti uudestaan, ja samassa silmänräpäyksessä karkasi useita tummia olentoja hevosiin kiinni ja toisia pistäytyi näkyviin vaunujen kummaltakin puolelta.
"Häh, mitä tämä merkitsee? — Kirotut siinä! — Laskekaa hevoseni irti!" kiljui Toby käytellen ruoskaa voimiensa takaa siten mahdollisesti vielä raivatakseen tien itsellensä.
"Kuningattaren nimessä! Seis!" huusi hänelle vääpelin synkkä, käskevä ääni. "Älä hievahdakaan siellä ylhäällä, tai kiskaisemme sinut heti paikalla pukiltasi alas. Sytyttäkää soihdut ja tuokaa tänne! Katsotaanpa tätä riehuvata ajomiestä tulen valossa."
Toby oli harvinaisella mielenmaltilla painanut hatun nivan silmilleen juuri samassa kuin hänen käskettiin seisahtua. Samalla hän myöskin käänsi takinkauluksensa pystyyn ja veti päänsä niin syvälle kuin mahdollista sen sisään. Mutta molemmilla silmillään hän katsoi kieroon pitkin nenänvarttansa. Hänen kasvonsa saivat siten, puolittain varjossa ollen, aivan vieraan, mutta samalla niin hullunkurisen ilmeen, että musta poliisimies, joka piteli soihtuaan aivan hänen silmäinsä edessä, räjähti ääneensä nauramaan.