"Luulisinpä olevan", nauroi rosvo, — "vouti juuri toi kokonaisen naulan… tahdotko maistaa?"
Musta viivytti vastaustaan hetken. Mutta hänen omatuntonsa ei estellyt. Mitä hän saattoi hankkia vangilta itselleen, oli puhdasta voittoa; sitä ei siis pitänyt jättää hyväkseen käyttämättä.
"Hyvä", sanoi hän, "mutta sitte Punainen John tule minun kanssa luutnantti Walkerin tykö — hyvä mies mister Walker, ei teke hänelle mitään paha."
"Niin, kyllä tunnen sen miehen hyvyyden", ajatteli John, mutta ääneen hän vastasi, kopeloiden taskujaan rauhallisesti ja näköjään aivan välinpitämättömänä, muka tupakkaa etsien:
"Tulen kyllä, poikaseni, oikeinpa mielelläni… hauska taas tavata luutnanttiasi… minne hittoon se tupakka… yksinkö sinä tänne tulit?"
"Ihan yksin", nauroi Kuyunko, aikalailla ylpeänä siitä, että oli omin päin saattanut vaarallisen valkoihoisen kiikkiin. "Kaikki toiset asemalla…"
"Ei mutta… luulenpa, että olen jättänyt tupakkani tuonne pensaan juurelle — siellähän se on ihan takanasi… nyt astut sen päälle."
Kuyunko vilkaisi varovasti sinnepäin, mihin John oli osoittanut, kääntämättä kuitenkaan selkäänsä, ja vasta nähdessään sissin jäävän aivan rauhallisena loikomaan kyynärpäittensä varaan, hän kääntyi katsomaan taaksensa. Se kesti vain tuokion, mutta siinä ajassa John jo ehti ponnahtaa pystyyn ja harpata puun taakse, ennenkuin Kuyunko ennätti nostaa pyssyn poskelleen ja tähdätä. Musta, joka ei aavistanutkaan, että John oli kätkenyt aseensa sinne, luuli, että tämä tahtoi saada puunrungon itsensä ja poliisin vähin, päästäkseen karkaamaan pensaikkoon. Hän hyökkäsi senvuoksi kivääri ojennettuna ja täysin varmana omasta turvallisuudestaan puuta kohti ja hieman sivulle saadakseen karkulaisen jälleen tähtäimeensä. Mutta yhtäkkiä pamahti laukaus hiljaisessa metsässä, ja Kuyunko, jonka käsistä kivääri putosi, seisoi tuokion hiljaa ja liikahtamatta, tuijottaen murhaajaansa, sitten kädet hervahtivat alas ja hän suistui kuolleena maahan.
Punainen John latasi vaistomaisesti kiväärinsä uudelleen, ennenkuin muuhun ryhtyi.
"Siinä se", jupisi hän puhuen tapansa mukaan ääneen itseksensä. " Se lurjus on saanut palkkansa, mutta kauanko kestänee, ennenkuin koko parvi on kimpussani. Jollei tuo peijakas olisi hiipinyt niskaani kuin kissa, — hm, enpä olisi luullut, että ne tällä lailla pystyisivät yllättämään minut. Ja mitä nyt tehdä? No, eipä hätää! Ei ole Punainen John turhanpäiten ollut kolme vuotta kuin kaahattu villi koira, eikä tässä kannata siekailla, kun on kenties neljäkolmatta tuntia tai enemmänkin aikaa päästä takaa-ajajista edelle. Tahtoisinpa nähdä, kumpi on viisaampi, minäkö vai nuo mustat pakanat, joita meidän kristitty kuvernöörimme usuttaa ihmisten kimppuun niinkuin koiriansa kettujen perään. Punainen John ei ole vielä heidän käsissään, ja jos he lähettävät miehiänsä yksitellen jälkeeni, niin taidanpa vähitellen tehdä lopun koko heidän suuriarvoisesta poliisivoimastaan, ha-ha-haa. Näytän pitkän nenän niille roistoille, niin pitkän kuin tuo kumipuu."