"Mutta en käsitä — kertokaahan…"
"Illalla!" sanoi Walker. "Tehän pidätte rosvojutuista."
"Mutta en semmoisista, jotka päättyvät sillä tapaa…"
"Ja kuitenkin tulee tämänpäiväinen juttu luullakseni päättymään aivan samoin", sanoi Walker, "sillä erotuksella vain, että Sara neiti ehkä ottaa minun silloisen osani ja minä — jään lopuksi tyhjin käsin…"
"Tuolta tulee isä!" huudahti Elisabet osoittaen eteenpäin, mistä vanha herra Powell, joka oli huomannut hevoset, asteli katsomaan ketä vieraita oli tullut.
"Hyväätekevä näky sairaille silmille!" huudahti Walker sydämellisesti, hellittäen Elisabetin käsivarresta ja mennen vanhaa herraa vastaan. "En tosin tiedä, vieläkö nytkin olen tervetullut entisen ystävällisen isäntäni luo."
"Mr. Walker?" huudahti Powell ja jäi ällistyneenä, miltei pelästyneenä keskelle tietä seisomaan. "Ja tuolla — näenkö unta vai olenko valveilla — Mac Donald — metsäsissi — vapaana — teidän seurassanne — täällä?"
"Isä — rakas, rakas isä!" huudahti silloin Sara rientäen vanhan herran luokse ja kätkien onnesta ja riemusta säteilevät suloiset kasvonsa hänen rinnoilleen.
"Lapseni — rakas lapseni!" sanoi mies, ääni liikutuksesta väristen. "Mutta miten tämä kaikki on selitettävissä? Ketä saan kiittää tästä ilosta?"
Sara ei vastannut, hän pysyi samassa asennossa, mutta kätensä hän ojensi kohden Walkeria, joka tarttui siihen ja kiittäen vei sen huulilleen.